Intuitio vieköön

Intuitio – mikä se on? Se on tunne. Ei enemmän, se on usko. Uskoa siitä, että tätä tunnetta kannattaa nyt kuunnella. Intuitio voi johdattaa jonkun uuden polun varrelle tai se voi auttaa, kun on kaksi polkua valittavana. Vasta tulevaisuus kertoo, mikä olisi ollut oikea ratkaisu, mutta intuitio pyrkii kertomaan oikean vastauksen etukäteen.

Intuitio on ennustamista. Se auttaa oman elämän ohjaamisessa johonkin, johon kannattaa lähteä. Intuitio saattaa myös laittaa stopin jollekin mahdollisesti alkavalle. Ei, ei tätä peliä ei sittenkään kannata alkaa pelata.

Sanotaan, että intuitioon kannattaa luottaa. Se auttaa päätöksen teossa, mutta se voi myös alitajuisesti auttaa siinä, että valittu tie on tai se koetaan onnistuneeksi. Kun uskoo siihen, että valinta on oikea, oma ajatus ja teot johdattavat siihen, että valintaa seuraa menestys.

Omasta elämästäni tunnistan parikin vahvaa intuition paikkaa. Vakaata uskoa siihen, että tämä kortti kannattaa kääntää.

Toisesta on aikaa pian vuosi. Olin päätynyt kokeilemaan parisoutua tilanteessa, jossa mietin 15 vuotta kestäneen kirkkovenesoutu-urani olevan loppusuoralla. Innostus lajiin oli hiipunut vuosien myötä, mutta parisoutu olikin ihan eri juttu! Muutamat treenit ja yksi kilpailu, josta taannoin jo kirjoitinkin tässä blogissa, muuttivat liikuntaharrastusteni suuntaa.

Sain vahvan intuition tunteen siitä, että tähän juttuun kannattaa nyt panostaa. Onneksi parini, johon oikeastaan olin vasta juuri tutustunut, oli samoilla linjoilla. Nyt vuotta myöhemmin meillä on yhteinen vene ja takana tiukka treenitalvi, jonka myötä pyrimme haastamaan Suomen ykköspareja sekaparisoudussa. SM-kilpailut ovat vielä edessä, mutta ainakin usko omaan tekemiseen on kova ja sehän on tärkeintä!

Kauempi muisto intuitiosta piirtyy lähes kahdentoista vuoden taakse. Olin työhaastattelussa silloisessa Haaga Instituutissa. Muistan, kuinka minut valtasi vahva tunne siitä, että tämä on minun paikkani. En saanut silloin hakemaani tehtävää, mutta pari viikkoa myöhemmin sain puhelun ja minulta kysyttiin kiinnostusta toiseen tehtävään samassa talossa. Tiesin heti, että halusin sen.

Työvuosia on samassa talossa kertynyt jo lähes kaksitoista. Työtehtävät ja esimiehet ovat vaihtuneet, mutta työnilo ja yhteisöllisyys on säilynyt. Työhaastattelussa tunnistamani Haagan henki on olemassa yhä edelleen.  Sekin intuitio oli siis seuraamisen arvoinen!

Valopiha on Haagan kampuksen sydän ja tapahtumien areena.

Intuitio vie edelleen. Tulevaan syksyyn liittyy uudenlaisia haasteita työrintamalla. Odotan innolla ja jännityksellä, miten pärjään niiden kanssa. Tällekin tielle on kuitenkin intuitiolla vahva otteensa pelissä. Siksi olen luottavaisin mielin ja teen parhaani. Kuten tähänkin asti!

Millaisia kokemuksia sinulla on ollut intuition seuraamisesta? Onko se johtanut onnistuneisiin tapauksiin?

 

Yhdessä onnistumisesta

Kuinka vaativa ihminen osaakaan olla? Ja mikä hassuinta, itselleen! Muille kelpaa kyllä, mutta omia vahvuuksia on vaikea nähdä.

Miten usein kehut itseäsi? Hyvistä suorituksista, onnistumisista, hyvästä päivästä? Muistatko toisinaan katsoa peiliin ja onnitella – tulipahan taas urakka suoritettua?

Kaveria ja kollegaa nostan ainakin itse mielelläni ylös, mutta omat, merkittävätkin saavutukset menevät vähän siinä sivussa: näinhän se pitikin mennä – tätähän lähdinkin tavoittelemaan.

Olen vetänyt kolme vuotta melkolailla itsenäisesti bisnestä, jonka olen lähes alusta asti luonut. Kaupalliset palvelut ammattikorkeakoulussa on suurimmalle osalle kummajainen, mutta minulle se on ollut totta ja arkea pitkään. Ympärilläni oleva ammattikorkeakoulun opettajista koostuva asiantuntijaverkosto on osaamiseltaan niin vahvaa, että tarjoan sitä mielelläni yritysten käyttöön – maksusta toki. Minulle se on bisnestä, jonka tavoitteena on asiakkaideni menestys. Ja menestystä on tullutkin – niin isoissa kuin pienemmissäkin yrityksissä.
  *Muutamia referenssi-keissejä löytyy Haaga-Helian nettisivuilta>

Olen osannut iloita onnistuneista  projekteista, osaamisen ja toiminnan kehittymisestä asiakasyrityksissäni, kollegoideni oivalluksista ja oppimisesta. En kuitenkaan ole muistanut kiittää itseäni siitä, että olen tämän ”ekosysteemin” luonut.

Vasta nyt, kun viime vuoden puolella sain tiimiini kaksi vahvistusta, kollegoita, joiden kanssa jakaa ilo menestyksestä, tuuletin saavutuksiamme. Olimme yhdessä ylittäneet budjetoidun liikevaihdon reilusti ja tuloskin oli hyvällä mallilla. Samanlaisia onnistumisvuosia minulla on takanani useampia, mutta yhdessä onnistuminen maistui paljon mukavammalle.

Tehtiinpä ME hyvää duunia Taru ja Petteri! Siitä on paljon helpompi iloita kuin yksin onnistumisesta.

 

Opi virheistä – ja onnistumisista!

Helsingin Sanomien Työelämä-palstalla julkaistiin tänään ansiokas juttu epäonnistumisten sietämisestä työpaikoilla ”Saako töissä mokata?”. Virhe ei enää ole myytti, josta pitää vaieta, vaan edistyksellisemmissä firmoissa virheitä jopa juhlitaan. Jos ei uskalla epäonnistumisen pelossa kokeilla, ei saa aikaiseksi mitään uutta ja erityistä.

Esiintuotuja tai -tulleita virheitä on kautta aikain puitu ja parhaassa tapauksessa mietitty, miten seuraavalla kerralla asia saataisiin ratkaistua paremmin. Epäonnistumisista oppiminen kuuluu kehittymiseen. Tuntuu luontevalta kysyä, mikä meni vikaan. Mutta miksei onnistumisistakin voisi oppia? Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin, on pohtia, mikä milloinkin johti onnistumiseen. Oliko se oma toimintamme, omat kykymme, ympäristötekijät vai kenties onnenpotku?

Jos ei ole vikaa, niin miksi ryhtyä korjaamaan? Onnistuminen ei kuitenkaan aina merkitse sitä, ettei olisi vikaa. Tai etteikö voisi tehdä asioita paremmin? Menestystä pitää käyttää lisämenestyksen saavuttamiseen pohtimalla, mikä johti onnistumiseen. On tärkeää tutkia onnistumisen taustat.

Ymmärsin tämän luettuani esimiesopintoihini liittyneen Harvard Business Review:n artikkelin ”Näin opit myös onnistumisista”. Artikkelissa kehotettiin pohtimaan onnistumisten syitä esimerkiksi tämän kaltaisilla kysymyksillä:

1. Mitä lähdettiin tekemään?
2. Mitä todellisuudessa tapahtui?
3. Miksi niin kävi?
4. Mitä teemme seuraavalla kerralla?

Kun toiminnan ja pohdinnan välinen aika on suhteellisen lyhyt, on syy-seuraus-suhteet suhteellisen helppo tunnistaa. Onnistumisista oppimisessa kannattaa muistaa, ettei toisintaminen välttämättä ole oikea tapa. Hyviä käytäntöjä kannattaa toki levittää, mutta täysin samanlaista toteutusta on vaikea saada aikaan, sillä ihmiset ja tilanteet vaihtuvat.

Kokeilin tätä itse muutaman onnistuneen työprojektin osalta kollegoideni kanssa. Pohdinta auttoi näkemään, mikä toimintatavoissamme on kiinnipitämisen arvoista.

Onnistumisten (ja epäonnistumisten) ruotiminen on tasa-arvoista keskustelua, mutta siinä pitää päästä myös palautteen vaihtoon. Miten kukakin toimi ja miten se vaikuttu kokonaisuuteen. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen kuuluvat kehittyvän organisaation toimintaan. Palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta Risto Ahonen ja Sirke Lohtaja-Ahonen ovat kirjoittaneet osuvan kirjan ”Palaute kuuluu kaikille”, josta kirjoitin aiemmin tässä blogissa.

Onnistumisten ruotiminen kannattaa! Oppimisen lisäksi siitä tulee hyvä mieli 🙂

Luovuutta etsimässä

Lapset ovat luovia ja innovatiivisia. Mihin se ominaisuus katoaa meistä vuosien varrella? Ei se itse asiassa katoa mihinkään. Epävarmuus ja pelko vain ajavat luovuuden ohi. Näin väitti Liv Gussing Burgess, joka puhui Cornell-Haaga Summitissa 26.4.2013. Hyvin pitkälle näin varmasti onkin.

Lapset keksivät ratkaisuja ja vastauksia. Mielikuvitus antaa siivet uskomattomille tarinoille. Valitettavasti tämä piirre alkaa rapistua usein kouluiässä. Silloin pitää oppia olemaan hiljaa ja tietää oikea vastaus. Tähän asti vastauksia on saanut olla niin paljon kuin ratkaisijoitakin.

Liviä kuunneltuani aloin suhtautua uudella tavalla siihen, että lapseni leipää haukattuaan tuumii sen olevan pyssy. Tai karhu. Miten voikaan tulla mieleen tuollainen, hymyilen. Ja ne leikit.. päiväpeitto harteille ja viisivuotias on supermies. Olohuoneen sohva muuttuu autoksi ja lattialle levitetty viltti merirosvolaivaksi. Ei siihen paljon tarvita.

Kunpa meillä aikuisillakin olisi uskallus heittäytyä lapsen tasolle. Uskoa omaan ideaan ja uskallusta toteuttaa se. Lapset eivät epäile. He toimivat sen eteen, että oma visio toteutuu.

Meillä aikuisilla on taipumus epäillä oman idean toteuttamiskelpoisuutta. Entä jos epäonnistun? No silloin ei taatusti onnistu. Ja jos epäonnistuu, sitä masentuu. Riskin ottamista pelätään. Epäily onnistumista kohtaan hälventää luovuutta ja onnistumisen mahdollisuutta.

Liv Gussing Burgess huomautti, että teknologian kehitys ei ole edistänyt luovuutta – päinvastoin. Olemme laitteiden orjia. Kun sähköposti plingahtaa, säntäämme katsomaan, mitä se sisältää. Mahdollisesti työn alla ollut luova työ keskeytyy. Kaikki on niin kovin hektistä, joten eihän luovuudelle anneta edes mahdollisuutta. Innostavalla työympäristöllä voi edistää luovuutta. Ja sitä voi kuulemma myös opetella.

Kekseliäisyys ja ratkaisujen löytäminen vaatii sitä, että hyppää pois omasta laatikosta ja katsoo asiaa ulkopuolisena, asiakkaan tai muun kohderyhmän silmin.

Liv päätti puheenvuoronsa mainioon tarinaan. Hän kertoi siivoojan kohtaamasta ongelmasta, jossa tyttöjen vessan peiliä pussailtiin huulipunatuin huulin. Peilin puhdistaminen oli työlästä. Siivoja antoi tytöille opetuksen ja näytti kuinka vessan peilit muka pestään: hän kastoi luutun vessanpönttöön ja pyyhki peilit sillä. Enää ei peilejä pusuteltu.

Ratkaisu löytyy usein muualta kuin sitä etsii. Siksi tarvitaan luovuutta ja mielikuvitusta.