”Satavuotiaan Suomen talouden sankari, Evon Söderlund”, kuuluttaa Helsingin Sanomat juttusarjassaan.
Olemme saaneet tasaisin väliajoin kuulla valtakunnan päämedioista, kuinka tämä Malesiasta karuista oloista lähtöisin oleva Super-mimmi on puskenut viiden vuoden ikäisen yrityksensä vaikeuksista voittoon ja kansainväliseen laajentumiseen. Ylpeänä olen seurannut hänen matkaansa myös tässä blogissa:
Oikeus omaan unelmaan | Vahva visio toi kansainvälisen palkinnon | Maahanmuuttajasta palkituksi yrittäjäksi
Muistan Evonin yrittäjäpolun alkuvaiheita, kun hän miehensä kanssa kulki todella hataralla jäällä. Kaikki oli epävarmaa ja haavoittuvaa. He kuitenkin jatkoivat matkaansa, eivätkä kääntyneet takaisin, vaikka jää ritisi.
Ulkopuolisen silmin heillä näytti olevan ainakin kaksi tärkeää tukijalkaa: halu onnistua ja iso joukko tukijoita rannalla kannustamassa. Syntynyt voima kannatteli.
Halu onnistua ja tukijoukot. Kontekstista irrotettunakin se kuulostaa aika toimivalta onnistumisen reseptiltä. Jos ei itse usko omaan tekemiseen, ei mitään voi saada. Kun itsevarmuus ja tekemisen meininki saa pauloihinsa myös ympärillä olevat ihmiset, syntyy menestyksessä tarvittava tukijoukko. He ovat tärkeitä etenkin silloin, jos ja kun oma usko alkaa hiipua.
Yrittäjäuralle tai ylipäätään uuteen elämään hyppääminen vaatii uskallusta, mutta se on ainoa tie menestykseen. Evon on minulle itselleni siitä upea esimerkki. Tärkeintä on, että saa tehdä sitä mitä rakastaa niiden kanssa, joita rakastaa!
Onnistunut tapaus 