Se oli siinä.. Entä sitten?

Projektiin tarttuminen on innostavaa. Varsinkin, jos se tapahtuu omasta halusta. Ja etenkin, jos projektin kulkuun ja lopputulokseen pääsee itse vaikuttamaan.

Työpaikalla erilaisia projekteja siunaantuu varmasti jokaiselle, mutta vapaa-ajalla aloitetuissa projekteissa sydän on yleensä astetta enemmän mukana. Sitä tekee itselleen ja omista lähtökohdistaan.

Mutta entä sitten, kun projekti päättyy? Kun on pinnistelty ja puristettu, tehty kaikki voitava projektin eteen. Lopputulos on synnytetty ja tavoitteeseenkin toivottavasti päästy. Siinä se sitten on – kovan työn tulos. Iloitaan, hurrataan ja ehkä juhlitaankin. Krapulahan siitä seuraa, ainakin henkinen. Tulee huominen ja ylihuominen. Pinnistelyt on tehty, enää ei tarvitse. Nyt voi huoahtaa ja hengähtää.

Mutta jos pinnistelystä onkin jo tullut tapa. Se on täyttänyt päivät ja viikot. On ollut syy tehdä jotain merkittävää – tavoitella ja kurkotella kohti maalia. Siellä se siintää.. Koko ajan lähempänä..

Mutta kun maali on saavutettu, alkaa tyhjyys. Mihin sitä sitten panostaisi, kun viimeisen vuoden on panostanut asiaan, joka on nyt ohi?  Pitäisi osata hellittää ja päästää irti. Alkaa suunnitella seuraavaa projektia. Haikeaa se on – ja niin pirun työlästä! Aloittaa taas kaikki alusta.

Projekti ei olisi projekti, jos se kestäisi ikuisuuden. Kun yksi maali on saavutettu, täytyy jatkaa eteenpäin ja asettaa seuraava tavoite. Välissä pitää vain muistaa nollata, kerätä voimat ja rohkeus, ja vasta sitten lähteä uuteen projektiin. Tyhjältä pöydältä, taakseen tuijottamatta, eteenpäin kovaa puskien, koettua ja opittua hyödyntäen.

Veljeäni Jukkaa lainaten, ”sellast sattuu, sit siihen tottuu ja sit sitä alkaa kaipaamaan”.

 

Intuitio vieköön

Intuitio – mikä se on? Se on tunne. Ei enemmän, se on usko. Uskoa siitä, että tätä tunnetta kannattaa nyt kuunnella. Intuitio voi johdattaa jonkun uuden polun varrelle tai se voi auttaa, kun on kaksi polkua valittavana. Vasta tulevaisuus kertoo, mikä olisi ollut oikea ratkaisu, mutta intuitio pyrkii kertomaan oikean vastauksen etukäteen.

Intuitio on ennustamista. Se auttaa oman elämän ohjaamisessa johonkin, johon kannattaa lähteä. Intuitio saattaa myös laittaa stopin jollekin mahdollisesti alkavalle. Ei, ei tätä peliä ei sittenkään kannata alkaa pelata.

Sanotaan, että intuitioon kannattaa luottaa. Se auttaa päätöksen teossa, mutta se voi myös alitajuisesti auttaa siinä, että valittu tie on tai se koetaan onnistuneeksi. Kun uskoo siihen, että valinta on oikea, oma ajatus ja teot johdattavat siihen, että valintaa seuraa menestys.

Omasta elämästäni tunnistan parikin vahvaa intuition paikkaa. Vakaata uskoa siihen, että tämä kortti kannattaa kääntää.

Toisesta on aikaa pian vuosi. Olin päätynyt kokeilemaan parisoutua tilanteessa, jossa mietin 15 vuotta kestäneen kirkkovenesoutu-urani olevan loppusuoralla. Innostus lajiin oli hiipunut vuosien myötä, mutta parisoutu olikin ihan eri juttu! Muutamat treenit ja yksi kilpailu, josta taannoin jo kirjoitinkin tässä blogissa, muuttivat liikuntaharrastusteni suuntaa.

Sain vahvan intuition tunteen siitä, että tähän juttuun kannattaa nyt panostaa. Onneksi parini, johon oikeastaan olin vasta juuri tutustunut, oli samoilla linjoilla. Nyt vuotta myöhemmin meillä on yhteinen vene ja takana tiukka treenitalvi, jonka myötä pyrimme haastamaan Suomen ykköspareja sekaparisoudussa. SM-kilpailut ovat vielä edessä, mutta ainakin usko omaan tekemiseen on kova ja sehän on tärkeintä!

Kauempi muisto intuitiosta piirtyy lähes kahdentoista vuoden taakse. Olin työhaastattelussa silloisessa Haaga Instituutissa. Muistan, kuinka minut valtasi vahva tunne siitä, että tämä on minun paikkani. En saanut silloin hakemaani tehtävää, mutta pari viikkoa myöhemmin sain puhelun ja minulta kysyttiin kiinnostusta toiseen tehtävään samassa talossa. Tiesin heti, että halusin sen.

Työvuosia on samassa talossa kertynyt jo lähes kaksitoista. Työtehtävät ja esimiehet ovat vaihtuneet, mutta työnilo ja yhteisöllisyys on säilynyt. Työhaastattelussa tunnistamani Haagan henki on olemassa yhä edelleen.  Sekin intuitio oli siis seuraamisen arvoinen!

Valopiha on Haagan kampuksen sydän ja tapahtumien areena.

Intuitio vie edelleen. Tulevaan syksyyn liittyy uudenlaisia haasteita työrintamalla. Odotan innolla ja jännityksellä, miten pärjään niiden kanssa. Tällekin tielle on kuitenkin intuitiolla vahva otteensa pelissä. Siksi olen luottavaisin mielin ja teen parhaani. Kuten tähänkin asti!

Millaisia kokemuksia sinulla on ollut intuition seuraamisesta? Onko se johtanut onnistuneisiin tapauksiin?

 

Joulua Sherwoodissa

Keravan Sherwood eli Keinukallion juoksuportaat eivät nukkuneet joulunakaan – toisin kun sinne joulupäivän aamun harmaassa tihkusateessa ajellessani luulin. Kuten koko syksyn tälläkin kertaa portaita kipusi monipäinen kuntoilijajoukko. Autoja tulvi Keinukallion kuntoilukeskukseen kuin parhaana hiihtokautena. Hienoa nähdä, että kaupungin panostus jaksaa edelleen, vuoden pimeimpään aikaan, liikuttaa kaupunkilaisia!

Saatiinhan mäelle ripaus lisää kiinnostavuutta, kun ”SHERWOOD” teksti eräänä yönä ilmestyi koristamaan maisemaa 🙂
Lue Keski-Uusimaan juttu kyltin taustoista >

Itselläni oli joulupäivänä ohjelmassa valmentajani Heidi Ruohosen suunnittelema reilun tunnin mittainen maksimikestävyystreeni. Kinkut ja suklaat saivat mukavasti kyytiä 🙂 Kokeile sinäkin!

n.10 min lämmittely tasaisella (myös yläkroppa lämpimäksi!)

2 x reippaasti kävellen ylös asti

2 x hölkäten ylös asti

5 x 1 min juosten portaita ylöspäin
Alas kävellen ja alhaalla kevyttä kävelyä, syke alle 90 uuteen nousuun lähtiessä.

1 x kevyesti kävellen ylös asti

Loppuun vielä

• 2 x 10-15 punnerrusta, dippiä, askelkyykkyä vuorojaloin ylöspäin, pohjenousua, tasajalkahyppyä.
• Erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä 50 kpl molempia.
• Palauttava hölkkä tasaisella

Kokeile myös edellisen postaukseni porrastreeniä >

Porrasjuoksua Keravalla

Nyt pitää nostaa hattua syntymäkaupungin päättäjille! Keravan Keinukallion urheilukeskuksessa avattiin lokakuun alussa kuntoiluportaat. Entinen laskettelunyppylä sai uuden elämän kuntoilijoiden keitaana. Nyt mäkeä rynnii ylös kokeneet kuntoilijat, liikunnanpistoksen vasta saaneet kuin ihan oikeat urheilijatkin. Oli arki taikka viikonloppu, juoksijoita, kävelijöitä ja kuntopiirin tekijöitä ravaa rappusia ylös-alas kellon aikaan katsomatta.

Kävin itsekin testaamassa portaat ja sehän oli oikeasti hauskaa! Ihmisillä oli hyvä fiilis ja tuntematonta kannustettiin kuin parasta kaveria. Yhteinen harrastus ja liikunnan ilo yhdistivät!

Sain kanssakuntoilijoilta respektiä tehdessäni alla olevaa treeniä, jonka kaverini bongasi Facebookista Tikis-ryhmän sivuilta. Suosittelen kokeilemaan!

Lämmittely

Lämmittele ja herättele kroppasi kävelemällä reippaasti portaat pari kertaa ylös ja alas riippuen tietenkin kuinka pitkät portaat ovat. Jos portaat ovat llyhyet ota yksi kierros lisää, jos taas pitkät, kerran ylös riittää. Treeni on tarkoitus tehdä mahdollisimman lyhyillä tauoilla, pidä liikkeiden välissä maksimissaan 30 sekunnin palautuminen. Tee tämä harjoitus kaksi kertaa.

Tasahyppy

Hyppää noin 30 porrasta tasajalkaa ylöspäin ja hölkkää alas. On tärkeää, että hyppy lähtee pienen kyykyn kautta räjähtävästi tasanteelta toiselle. Tämä on erityisesti pakara-, reisi- ja pohjelihaksien räjähtävyyttä kehittävä liike.

”Kvaak, Kvaak”

Kävele kuin ankka ylöspäin n. 30 porrasta. Pysy jatkuvasti kyykyssä, kädet lantiolla. Lähde kapuamaan askel kerrallaan portaita ylös kyykky asennossa. Nyt etureidet ja takareidet pääsevät tekemään staattista työtä ja keskivartalo tukee jokaista askelta. Hölkkää takaisin alas.

Punnerus

Perinteinen etunojapunnerrus, jossa kädet rinnan kohdalla leveässä asennossa. Liikkeen voit tehdä portaissa joko kasvot ylöspäin tai alaspäin (ylöspäin tehtäessä hieman kevyempi). Pumppaa punnerruksia kaksi kertaa maksimiin. Isot rintalihakset ja ojentajat pääsevät töihin ja jalat saavat hieman lepoa, ennen seuraavaa koitosta.

Tähtihyppy

Aloita liike tasajalkaa, ponnista kyykyn kautta seuraavalle portaalle tehden samalla tähtihyppy. Jatka noin 25-30 porrasta. Tämä liike kuormittaa kokonaisvaltaisesti useita lihaksia ja kehittää lihaskestävyyttä seka kimmoisuutta.

Hämähäkkimies

Nyt pääset kuvittelemaan itsesi tosielämän hämähäkkimieheksi. Asetu etunojaan portaille niin, että käsien ja jalkojen väliin jää n. 2-3 porrasta. Lähde kipuamaan n.30 porrasta ylöspäin tästä asennosta ikään kuin hämähäkkimies niin, että vastakkainen jalka ja vastakkainen käsi liikkuu samanaikaisesti. Jos haluat haastetta, tule myös alas samassa asennossa.

Dippi

Istahda yhdelle portaalle ja laske jalat portaan tai kaksi alemmas, laita kädet taakse niin, että kyynärpäät osoittaa taakse. Tiputa peppu portaalta, laske kroppa käsien sekä jalkojen varaan ja tee dippejä kaksi kertaa maksimiin. Ojentajille loistava liike!

Spurtti

Ota vauhdikkaita spurtteja ylöspäin ja hölkkää alaspäin. Toista kolme kertaa ja kerrytä matkaksi n. 30 porrasta. Nyt koetellaan jalkojen kestävyyttä. Lue juoksuvinkit tekniikan parantamiseksi.

Lankku

Ota viimeisetkin voimat irti itsestäsi ja tee lankku (hoover) kolme kertaa maksimiin.

Tällä treenillä saat puolessa tunnissa kroppasi hyvin ravisteltua hereille ja rasvan palamaan!

Kokeile myös: Maksimikestävyystreeni rapuissa

Vantaan Nikinmäen ”Mammat sporttaa” -ryhmäläisetkin ovat innostuneet naapurikaupungin portaista. Liikunta yhdistää 🙂 Kuva Anne Partanen.

Niin, että tervetuloa Keravan Keinukalliolle reippailemaan!

Kohtalokas Pirkansoutu

Kun antaa pirulle pikkusormen, niin kuinkas siinä käykään.. Entä jos istuttaa kirkkovenesoutajan parisoutuveneeseen ja haastaa kisaan? Niinhän siinä kävi.. Sille tielle jäätiin ja nyt on jo oman veneen osto harkinnassa.

Näin kävi minulle, toistakymmentä vuotta kirkkovenettä soutaneelle ja muutenkin aktiivisesti liikkuneelle kuntoilijalle. Lähdin ihan vain kokeilemaan kannuksiani Pirkan soutuun heinäkuussa. Mahtavan kokemuksen (ja SM-hopean) siivittämänä innostus parisoutua kohtaan iski täydellisesti! Ei tarvinnut pitkään miettiä, että lähtisikö sitä seuraaviinkin kisoihin.

Kun on muutaman vuoden yrittänyt tosissaan pärjätä kisoissa, ollut vuoden henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa ja parantanut tuloksia, tuntuu SM-mitalipallille kiipeäminen aika makoisalta. Vai miltä näyttää – tai oikeastaan kuulostaa?

Matka tähän pisteeseen oli lopulta yllättävän lyhyt. Toki takana on toistakymmentä vuotta soutukokemusta, mutta menestyksen avaimet löytyivät tälläkin kertaa läheisistä ihmisistä.

Valmentaja-Heidistä, joka erityisesti viimeisen vuoden verran on ohjannut ja tsempannut treenissä. Coutzi-Penasta, joka houkutteli parisoutuveneeseen ja loi puitteet uuden lajin pariin hyppäämiseen. Ja tietysti Seposta, jonka kanssa soutu on sujunut täydellisesti yhteen heti ensi vedoista. Onneksi kotoakin on kannustusta tullut – aikaa ja panostusta menestyminen missä tahansa lajissa vaatii!

Näin loppukesästä katseet on jo käännetty tulevaan: talvikauteen ja sen kisoihin, joiden perimmäinen tavoite on tietenkin olla mahdollisimman kovassa kunnossa ensi kesänä. Tuskin maltan odottaa, että kevätjäät alkavat risahdella ja uusi soutukausi lähestyä.

 

 

Vierumäen parhaat palat

Ilokseni olen parin viimeisen kuukauden aikana saanut vierailla Vierumäellä työn merkeissä ja ehtinyt samalla nauttia perinteikkään urheiluopiston antimista urheilun harrastajana.

Tässä pari nostoa, joista olen erityisesti nauttinut. Harmi vain, että kamera unohtui matkasta sportin tiimellyksessä! Kuvat ovat Vierumäen sivuilta.

Vierumäen Liikunta- ja terveysklinikalla pääsee tekemään erilaisia kuntotestauksia ja kehonkoostumusanalyysin. Kuntotestauksessa pääsee vetämään itsensä äärimmilleen olipa kyse sitten lihaskunnon tai aerobisen kunnon mittauksesta. Kehonkoostumusmittaus tehdään laitteella, jossa erilaisia sähkötaajuuksia kulkee raajasta toiseen. Laite kertoo lihasten, rasvamassan ja nestetasapainon määriä ja suhteita ja antaa arvion kehon terveydentilasta ja kehittämiskohteista.

Klinikan henkilöstö on todella ammattitaitoista! Luin Vierumäen asiakaslehdestä, että klinikan vetäjä Pekka Pulkkinen olisi tehnyt 100 000 testausta asiakkailleen. En epäile, varmuus ja osaaminen huokuvat siitä miehestä!

Active Hour -ryhmäliikuntatunneilla pääsin kokeilemaan aivan uusia lajeja: TRX Training on USA:n armeijan harjoitusohjelmasta johdateltu liikuntamuoto, jossa hyödynnetään telineeseen kiinnitettyjä vastushihnoja ja kehon omaa painoa. Kädet, jalat ja keskikroppa sai kyytiä!

Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli Power Slider -tunti, jossa liutaan ”luistelulaudan” päällä silikonipintaisilla tossunsuojilla. Vartalon hallinta- ja koordinaatiotaidot olivat koetuksella!

Vierumäen uimahalli oli todella positiivinen yllätys: kuntouintialtaan lisäksi löytyi kaksi rentouttavaa, lämminvetistä virkistysallasta, joissa kelpasi lekotella liikunnallisen päivän päätteeksi.

Urheilijan tai kuntoilijan ei tarvitse nähdä nälkää eikä laadukkaita ravintolakokemuksia arvostavan nautiskelijan pettyä Resort & Kitchenin Ala Cartessa. Taidokkaan menun takaa löytyvät reilut ja maukkaat ravintola-annokset, siis kauniit ja kookkaat. Hieno yhdistelmä, joka sopii nautiskelijan urheilupyhättöön täydellisesti!

Loppuun hieman hemmottelua, joten suunta kohti Wellness-maailmaa. Olipa valittu käsittely sitten hieronta tai jalkahoito, sen kruunaa Spa Lounge, jossa on itämainen, harmoninen tunnelma. Vieno panhuilumusiikki soi, loikoilet nojatuolissa ja siemailet teetä, pähkinöitä ja hedelmiä.

Jos tämän kokemuksen jälkeen et ole rentoutunut, kokeile uudelleen! Et kadu!

Lajikirjoa kasvattamassa

Tuli testattua loppukesästä pariakin kesän trendilajia, sup-lautailua ja seikkailurataa. Sen verran hauskaa oli, että päätin jakaa kokemukseni tässä blogissa.

Sup-lautailemaan päädyimme kaverini ehdotuksesta. Paikkana oli Helsinki, Cafe Regatta, josta reilu kymmenhenkinen porukkamme sai laudat vuokralle tunniksi eräänä sateisena ja ukkosmyrskyisenä lauantai-iltapäivänä. Joku onnenkantamoinen meillä oli matkassa, sillä tuo tunti taisi olla koko viikonlopun kaunein.

Saimme pienen johdatuksen suppailuun ja ei muuta kuin laudan päälle. Ensin polvilleen tekniikkaa harjoitellen ja sitä mukaa jaloilleen, kun uskalsi.

Suppailu näyttää periaatteessa helpolta, kun sen osaa: seisotaan surffilautaa muistuttavan laudan päällä ja melotaan pitkällä melalla vuorotellen molemmin puolin. Keskikropan hallintaa laji vaati ja kovempaa mennessä tekniikkaakin.

Koska meillä ei ollut tavoitteena tehdä reittiennätystä tai tyylinäytöstä, tunti sujui melko leppoisasti. Yllättävänkin nopeasti piti palata korvapuustin tuoksuisen kahvilan laituriin ja palauttaa lauta seuraaville harrastajille.

Ihan kivaa oli ja hauska tapa viettää kaverin synttäreitä vähän normaalista poikkeavalla tavalla. Taidan kuitenkin edelleen pitäytyä soudussa 😉

Seikkailua köysien varassa

Toinen uusi aluevaltaus tänä kesänä oli seikkailurata yläilmoissa. Kiipeilyvarusteet päälle ja puuhun kiipeämään. Hataraa siltaa pitkin seuraavaan puuhun ja siitä vaijerin varassa lengaten seuraavaan.

Kokeilin lajia Italiassa Flying Frogs –nimisessä seikkailupuistossa, mutta arvelen Suomeen hiljattain rantautuneiden Flow Park –puistojen tarjoavan samanlaista aktiviteettia.

Meno oli varsin hauskaa ja välillä vaativaakin. Ei ehkä ihan niin fyysistä ja haastavaa kuin odotin.

Puistoissa ja radoissa on varmasti eronsa, joten pitää vielä käydä koluamassa Flow Parkeja esimerkiksi Vierumäellä ja Ähtärissä, niin saa kunnon tuntuman lajiin.

Jospa vaikka järjestäisi aktiviteettisynttärit itselleen! Miksei aikuisetkin olisi ansainneet teemasynttäreitä, kun kerran lapsetkin!

Viitseliäisyys palkittiin

Uimataito on tärkeä asia ja sen saavuttaminen ennen kouluikää on varmasti monen perheen tavoite. Meidän perheessä tuota tärkeää etappia ollaan saavuttamassa yllättävänkin varhain. Kiitos noin vuoden kestäneen aktiivisen uimahallilla ramppaamisen.

Vanhempi poika kävi edelliskesänä, 5-vuotias ollessaan, alkeisuimakoulun. Syksyllä 2013 aloimme käymään omaehtoisesti lähes viikoittain uimahallissa pulikoimassa. Sukeltelu alkoi sujua ja kannateltuna harjoittelimme pinnalla etenemistä. Yhtenä päivänä poika ymmärsi nostaa päänsä ylös sukeltaessaan ja uintikin alkoi kulkea. Vaikka meno oli haparoivaa ja asento muistutti enemmän vesijuoksua, niin pikku hiljaa tyyli kehittyi.

Alkukesästä, 6-vuotiaana hän pärjäsi jo hyvin 10 metrin uimataidon vaativassa uimakouluryhmässä, jossa opeteltiin eri uintityylejä. Kroolia, selkää ja jopa perhosen alkeita. Nyt poika osaa siis uida monipuolisemmin kuin minä itse!

Nuorempi, nyt 4-vuotias, inhosi pitkään yli kaiken jopa hiustenpesua, jos kasvoille meni vettä. Uimahallissa hän tykkäsi polskutella, kunhan ei tarvinnut mennä veden alle. Turha oli yrittääkään häntä saada nostamaan rengasta veden alta niin, että pää kastuisi. Jalalla poika sen sieltä ylös kikkaili.

Päättynyt kesä kului mökkirannassa polskiessa ja taisi siinä vähän kasvotkin kastua.

Lomien jälkeen päätimme taas alkaa käydä säännöllisesti uimassa. Ja kuinkas kävikään. Reunalta hyppely syliin ja potkuttelut laudan kanssa tuottivat tulosta: neljävuotias oppi pitämään itsensä pinnalla sätkimällä hullusti jaloilla ja käsillä! Tällä hetkellä hän etenee muutaman metrin itsenäisesti, kunhan maali häämöttää riittävän lähellä. Siitä se lähtee.. Uimataidon alkeet hallussa ilman päivääkään uimakoulussa!

Täytyy olla ylpeä omasta viitseliäisyydestä! Ei sitä aina niin ole tehnyt mieli uimahalliin lähteä lilluttemaan haaleaan veteen kiireisenä arki-iltana. Onneksi läheinen Hakunilan uimahalli on siisti ja vesikin on suhteellisen lämmintä. Huonommissakin halleissa on tullut käytyä.

Vähän vielä kun hiotaan ja jaksetaan pitää taitoa yllä jatkossakin, niin uimataito on hankittu pienemmällekin iäksi. Meidän perheen onnistunut tapaus 🙂

Metsästä voimaa

Metsällä ja luonnolla on ihan uskomaton vaikutus mielialaan. Miten se voikin niin tehokkaasti hukuttaa harmituksen ja imeä ikävät ajatukset pois?

Tämä tuli taas tällä viikolla todistettua. Jostain syystä mieleni oli harmaa ja tylsä kuten ympäröivä ilma. Ehkä kelilläkin oli osansa asiaan, kun aurinko ja lämpö lakkasivat yhtäkkiä hellimästä ja tilalle heitettiin sumuinen harmaus.

Mikään ei huvittanut, mutta takaraivossa kolkutti ajatus: nyt pitäisi lähteä ulos tuulettumaan. Yhtään ei kyllä huvittanut ja sadekin uhkasi. Onneksi kuuntelin järjen ääntä. Kävelin läheiseen metsään, hölkkäilin siellä ja tunnin päästä  kotiin palatessani olin aivan toinen ihminen.

Lenkkini arvo oli kai 208 € tai ainakin joku käsittämätön summa siihen nähden, etten siitä ilosta mitään maksanut. Päivän Helsingin Sanomien artikkeli kertoo Jyväskylän yliopiston opiskelijasta, joka on opinnäytetyönään selvittänyt luontokokemuksen arvoa. Vähän utopistiselta kuulostaa tuo summa, mutta täytyy myöntää, että hyvinvoinnin näkökulmasta arvoa tuossa vihreässä kullassa on!

Olen iloinen siitä, että myös lapseni ovat innostuneet luonnosta.

Tosin kuka lapsi nyt ei olisi, jos mukaan on pakattu eväsrasia. Pidän kuitenkin tärkeänä, että lapset pääsevät ystäviksi luonnon kanssa ihan pienestä pitäen, vaikka sitten eväiden voimin.

Positiivinen kokemus onkin ollut Järvenpään Ladun järjestämä Metsämörri-toiminta, jossa lapset tutustuvat luontoon lapsiryhmänä aikuisten ohjaajien kanssa vaihtuvilla teemoilla. Säällä kuin säällä, ja eväsrasiaa unohtamatta! Ensimmäinen harrastus, josta 6-vuotiaamme  on aidosti innostunut!

Mikäs siinä Metsämörrin kanssa luonnossa seikkaillessa ja sen ihmeisiin tutustuessa!

 

Omaa lomaa Pielisellä

Näin kun soutujuttujen makuun päästiin, niin pakko hehkuttaa vähän tulevaa omaa lomaa Pielisen maisemissa Pohjois-Karjalassa. Tänäkin kesänä, kuten kolmena edellisenä, viimeisen lomaviikkoni nimittäin kruunaa viisi päivää, jotka ovat omistettu minulle itselleni ja harrastukselleni, kirkkovenesoudulle!

Karelia-soutu on Suomen pisin retkisoutu ja jo 30-vuotias tapahtuma! Tapahtuman järjestelyt ovat vuosien varrella hioutuneet ja osallistujan tehtäväksi on jäänyt vain soutaa sekä nauttia rennosta menosta ja kauniista järvi-Suomesta.

Vaikka soudettava matka, noin 150 km, kuulostaa kokonaisuudessaan pitkältä, onnistuu se vähemmänkin lajia harrastaneelta. Kilometrit jakautuvat neljälle päivälle. Päivämatkat ovat kohtuullisia, etenkin kun ne pilkotaan kahteen tai kolmeen pätkään ja välissä pidetään kunnon tauot. Ruokaa ja kahvia on tarjolla, sekä leppeää menoa kitaran sointuineen.

Parhaat muistoni liittyvät varmasti kanaviin ja sulkuihin, joissa tunnelma tiivistyy, tarvitaan perämiehen tarkkuutta kolarien estämiseksi, ja joissa vallitsee hyvä yhdessä tekemisen henki. Kuohuviinipullot poksahtelevat ja yhteislaulut raikaavat, kun veden pinta sulussa laskee alempana sijaitsevan järviosuuden tasalle.

Missään en ole paremmin onnistunut nollaamaan ajatuksia ja virittäytymään uuteen työntäyteiseen syksyyn kuin Karelia-soudussa.

Vesille ja vetooo!! Taas mennään!