Kohtalokas Pirkansoutu

Kun antaa pirulle pikkusormen, niin kuinkas siinä käykään.. Entä jos istuttaa kirkkovenesoutajan parisoutuveneeseen ja haastaa kisaan? Niinhän siinä kävi.. Sille tielle jäätiin ja nyt on jo oman veneen osto harkinnassa.

Näin kävi minulle, toistakymmentä vuotta kirkkovenettä soutaneelle ja muutenkin aktiivisesti liikkuneelle kuntoilijalle. Lähdin ihan vain kokeilemaan kannuksiani Pirkan soutuun heinäkuussa. Mahtavan kokemuksen (ja SM-hopean) siivittämänä innostus parisoutua kohtaan iski täydellisesti! Ei tarvinnut pitkään miettiä, että lähtisikö sitä seuraaviinkin kisoihin.

Kun on muutaman vuoden yrittänyt tosissaan pärjätä kisoissa, ollut vuoden henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa ja parantanut tuloksia, tuntuu SM-mitalipallille kiipeäminen aika makoisalta. Vai miltä näyttää – tai oikeastaan kuulostaa?

Matka tähän pisteeseen oli lopulta yllättävän lyhyt. Toki takana on toistakymmentä vuotta soutukokemusta, mutta menestyksen avaimet löytyivät tälläkin kertaa läheisistä ihmisistä.

Valmentaja-Heidistä, joka erityisesti viimeisen vuoden verran on ohjannut ja tsempannut treenissä. Coutzi-Penasta, joka houkutteli parisoutuveneeseen ja loi puitteet uuden lajin pariin hyppäämiseen. Ja tietysti Seposta, jonka kanssa soutu on sujunut täydellisesti yhteen heti ensi vedoista. Onneksi kotoakin on kannustusta tullut – aikaa ja panostusta menestyminen missä tahansa lajissa vaatii!

Näin loppukesästä katseet on jo käännetty tulevaan: talvikauteen ja sen kisoihin, joiden perimmäinen tavoite on tietenkin olla mahdollisimman kovassa kunnossa ensi kesänä. Tuskin maltan odottaa, että kevätjäät alkavat risahdella ja uusi soutukausi lähestyä.

 

 

Viinien maailmassa Haagassa

Hotelli- ja ravintola-alan oppilaitos on mielenkiintoinen työympäristö. Siellä tapahtuu monenmoista mielenkiintoista!

Sain pari viikkoa sitten mahdollisuuden osallistua Suomen Sommelier -yhdistyksen Viinipäivään. Ohjelmassa oli paitsi Valviran puheenvuoro alkoholimainonnan rajoituksista Suomen laissa, myös Vuoden sommelier -osakilpailu ja mahdollisuus maistella useampien viininmaahantuojien mielenkiintoisimpia tuotteita.

Sommelier-kilpailun nuoret viinitaiturit joutuivat lennossa, kahdessa minuutissa antamaan englanniksi espanjalaiset juomasuositukset kolmen ruokalajin lounaalle. Toinen yleisön edessä tehty tehtävä oli kaataa pullollinen kuohuviiniä tyylikkäästi tasan kahdeksaan lasiin kerralla. Sellaisia suorituksia nähtiin, etteivät he ihan pystymetsästä näihin kisoihin olleet lähteneet!

Kilpailutehtävien jälkeen yleisökin pääsi maistelemaan viinejä. Keväisesti aloitimme roseeviineillä ja siirryimme sitten punaiseen.

Illan kruunasi konjakkitalon cognac tasting. Laseissa oli arvokkaampia jalojuomia kuin arvata saattaa – pullon hinta noin 200  €!

Katso kuvat ja juttu myös Haaga-Helian sivuilta!

Omaa lomaa Pielisellä

Näin kun soutujuttujen makuun päästiin, niin pakko hehkuttaa vähän tulevaa omaa lomaa Pielisen maisemissa Pohjois-Karjalassa. Tänäkin kesänä, kuten kolmena edellisenä, viimeisen lomaviikkoni nimittäin kruunaa viisi päivää, jotka ovat omistettu minulle itselleni ja harrastukselleni, kirkkovenesoudulle!

Karelia-soutu on Suomen pisin retkisoutu ja jo 30-vuotias tapahtuma! Tapahtuman järjestelyt ovat vuosien varrella hioutuneet ja osallistujan tehtäväksi on jäänyt vain soutaa sekä nauttia rennosta menosta ja kauniista järvi-Suomesta.

Vaikka soudettava matka, noin 150 km, kuulostaa kokonaisuudessaan pitkältä, onnistuu se vähemmänkin lajia harrastaneelta. Kilometrit jakautuvat neljälle päivälle. Päivämatkat ovat kohtuullisia, etenkin kun ne pilkotaan kahteen tai kolmeen pätkään ja välissä pidetään kunnon tauot. Ruokaa ja kahvia on tarjolla, sekä leppeää menoa kitaran sointuineen.

Parhaat muistoni liittyvät varmasti kanaviin ja sulkuihin, joissa tunnelma tiivistyy, tarvitaan perämiehen tarkkuutta kolarien estämiseksi, ja joissa vallitsee hyvä yhdessä tekemisen henki. Kuohuviinipullot poksahtelevat ja yhteislaulut raikaavat, kun veden pinta sulussa laskee alempana sijaitsevan järviosuuden tasalle.

Missään en ole paremmin onnistunut nollaamaan ajatuksia ja virittäytymään uuteen työntäyteiseen syksyyn kuin Karelia-soudussa.

Vesille ja vetooo!! Taas mennään!

Tuas souvettii Sulkavalla

Se vain kuuluu kesään, Sulkavan Suursoudut. On kuulunut yli kahdenkymmenen vuoden ajan, joten siitä on muodostunut jo perinne. Ensimmäisinä vuosina, ehkä juuri ja juuri yläkouluikäisenä, olin mukana enemmän pakosta. Äiti souti ja me lapset hurrasimme rannalla. Ne olivat pitkiä päiviä, kun lähtölaukaus pamahti yhdeksältä ja äiti oli maalissa alkuiltapäivästä. Siinä ehtivät siskokset puuhata monenmoista.

Lukioikäisenä innostuin itsekin soutamaan. Lukioni soutujoukkue otti osaa jokakeväisiin valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin, jotka tuolloin soudettiin Vammalassa. Nikkarin koululta lähti matkaan kirkkoveneellinen eli 14 soutajaa ja perämies, sekä loppubussillinen kannustajia.

Siitä se harrastus lähti. Ensimmäisestä lukiolaisten kirkkoveneiden SM-kisoista tuli tänä keväänä kuluneeksi tasan 20 vuotta. Ja sillä tiellä ollaan.

Sulkavan Suursoutuihin eli 58 km matkalle Partalansaaren ympäri uskaltauduin itse ensi kerran (vasta) 12 vuotta sitten. Silloin olin juuri palannut soudun pariin muutaman vuoden tauon jälkeen ja ryhdyin edustamaan, mitäpä muutakaan kuin kotikaupunkini perinteikästä seuraa, Keravan Urheilijoita.

Nyt soutukertoja on takana 11 ja SM-mitalejakin ainakin kaksi: kulta sekajoukkueessa (7 miestä + 7 naista) vuodelta 2009 ja hopea naisten sarjasta vuodelta 2013.

Mitaleita ja sijoituksia enemmän arvostan kuitenkin tahdonvoimaa ja itsensä ylittämistä. Matka on niin pitkä, ettei sellaista harjoitella kuin mielikuvissa. Oli joukkue tai tavoitteet mitkä vain, niin joka kerta sitä matkalla vannoo, että ei enää ikinä! Takapuoli puutuu, rakot puhkeavat kämmeniin, polvet väsyvät ja jaksa loppuu. Mutta saas nähdä, kuinka taas käy. Ei kai sitä yhdettätoista ilman kahdettatoista..?

Sulkavan soutustadion on Suursoutujen sydän.

Sulkavan souduissa lähtö on yksi jännittävimmistä hetkistä. Tuleeko kolari vai selvitäänkö ehjin nahoin?

Sulkavalla olosuhteet ovat useimmiten soutujen aikaan kohdallaan.

Kannustajat rannalla ovat Sulkavan soutujen suola.

Kuvat: Lauri Vallo, Isa Tolmunen, Kati Iso-Sipilä-Orpana ja Elisa Aunola.

 

 

 

Urheilupainotteinen viikonloppu

Kerta se on ensimmäinenkin, nimittäin viikonloppu urheiluopistossa. Ja todella positiivinen kokemus olikin: Viikonloppu Kisakalliossa Lohjalla soutukauteen virittäytymässä.

Ohjelma oli tiivis, kiitos aktiivisen valmentajamme Heidin. Puitteet, majoitus ja ruokatarjoilut juuri passelit. Ja mikä tärkeintä harrastustilat ja -mahdollisuudet monipuoliset ja riittävät.

Oikein jäi harmittamaan, ettei 36-vuotisen elämän aikana ole tullut aiemmin leireiltyä. Lapsena kun en oikein vielä mitään harrastanut.. Mutta ehtiihän sitä aikuisenakin!

Leirin paras anti oli kuntotesti, tai oikeammin laktaattitesti. Vedin soutulaitetta ohjaajan ohjeiden mukaan eri vastuksilla ja välillä hän nipsaisi keskisormesta verinäytteen. Niin nähtiin, milloin maitohappo lähtee lihaksista verenkiertoon. Enpä ole sellaiseenkaan höykkyytykseen ennen joutunut, mutta tulipahan maksimisykerajat ja muut tärkeät testattua. Tietää sitten millä sykkeillä tulisi treenata 🙂

Viikonlopun toki kruunasi kesäisen täydellinen sää, joilla ei alkukesästä meitä kovin monesti hellitty.

Oli vain minä ja kivat soutukaverit, valmiiksi suunniteltu lukujärjestys ja täydellinen ylläpito. Aivot narikkaan ja urheilemaan!

Juhannusjuhlilla

Tänä kesänä meitä ei ole säillä hellitty, mutta sitä ei kannata jäädä vatvomaan. Surkuttelusta tulee vain paha mieli ja ajatukset kääntyvät siihen, että mitä jos..

Sen sijaan pitää ottaa ilo irti sateesta ja viileästä. Voi hyvällä omalla tunnolla olla sisällä, vaikka leipoa tai pelailla. Ei ole pakko lähteä mökille, vaikka se tietysti lomaan kuuluukin. Sateella siellä ei vain ole kovin mukavaa ja lähtemisen sijaan voi keksiä muuta ajanvietettä.

Meillä, kuten varmaan monella muullakin, tuo ”jotain muuta” konkretisoitui juhannuksena. Viettääkö keskikesän juhlaa appivanhempien kanssa pienessä mökissä metsän keskellä saaressa? Uskaltautuako pikku-Busteriin kaikkien 4-henkisen perheen vaatimien tavaroiden ja ruokakassien kanssa tuuliselle, lähes myrsyisälle Näsijärvelle? Vai jäädäkö sittenkin kotiin ja kehitellä perheen yhteistä ohjelmaa pääkaupunkiseudulla koko pitkäksi viikonlopuksi?

Ainakin tuli todistettua, että kaupunki ei ole kuollut juhannuksena! Juhannusaatto vierähti Korkeasaaressa eläimiä ihmetellen, kallioita kiipeillen ja merenrantaa ihaillen. Sateinen juhannuspäivä puolestaan kutsui uimaan – Flamingon takuulämpimään ilmastoon ja vesiin. Kummassakaan paikassa ei tarvinnut viettää aikaa oman perheen kesken. Oli joku toinenkin keksinyt samat ideat 😉

Juhannuksemme kruunu oli kuitenkin ehdottomasti Nikinmäen ikiomat juhannusjuhlat, jotka kokosivat kyläläiset uimarannan puistoon viettämään aikaa yhdessä. Makkaranpaistoa, kanoottikilpailu ja tietysti.. kokko! Aurinko paistoi sadepilvien hälvetessä, kotimainen musiikki pauhasi, lapset peuhasivat ja aikuiset tapasivat toisiaan. Mahtavaa kylätunnelmaa ja juhannuksen keskeiset elementit koossa. Kaupungissa!

Melontakisassa Keravanjoella pääsi testaamaan inkkarikanoottia. Ensikertalaisille ei kovin hyvää sijaa herunut, mutta hauskaa oli!

Nikinmäen komeassa kokossa rouhusi tuore koivu. Tuoksu toi mieleen oman lapsuuden.

Väkeä kuin pipoa. Ja kaikki omasta kylästä. Hyvä paikka tutustua naapureihin.

Yleisö odottaa h-hetkeä.. kokon syttymistä!

Sadepilvet kaikkosivat illaksi ja kokon roihua sai katsella poutasäässä.

Kakkukeitaassa

Visiitti Ravintolapäivän ainokaiseen kohteeseen Nikinmäessä, Marian herkkupuotiin, alkoi lupaavasti. Jo kadulta näki, missä tapahtuu. Autoja oli parkissa jo sen verran, että uskalsi liittyä joukkoon.

Edellämme meni suomalais-britti perhe, jolla oli selvästi sama suunta. Kun olimme astumassa sisään, yksi perhe tuli ulos maireat hymyt kasvoillaan, laatikollinen herkkuja mukaan pakattuna.

Isäntäväki toivotti meidät tervetulleeksi ja  kehotti peremmälle. Perheen lapset pyörivät jaloissa ja meidänkin lapset rentoutuivat. Kahville jonkun toisen kotiin, hauska juttu!

Pöytä notkui herkkuja. Oli sacheria, erilaisia cookieseja, suklaa-appelsiinikakkua ja vaikka mitä!

Napsimme lautaset täyteen herkkuja ja otimme kyytipojaksi kahvit ja mehut. Tunnelma oli rento, toisilleen vieraat ihmiset juttelivat keskenään ja lapsetkin löysivät pian yhteisen sävelen.

Melko epäsuomalaista, mutta hyvällä tavalla. Seuraavaa Ravintolapäivää odotellessa…

ps. Maria tekee kakkuja myös tilauksesta ja jakaa blogissaan ihania reseptejään. Jos olet sokerihiiri ja leipurihenkinen, käy ihmeessä tutustumassa. Minun kaltaiseni suurempien linjojen kokit voivat tilata luomukset häneltä valmiina 🙂
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Herkullista Ravintolapäivää!

Lauantaina se taas koittaa – Maailman suurin ruokafestivaali, Ravintolapäivä! Siis oikeasti, maailman suurin! Ja mikä parasta, festivaali on meiltä Suomesta lähtöisin. Syytäkin olla ylpeä!

Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan kotiin, pihalle tai mihin vain! Vuonna 2011 alkanut tapahtuma järjestetään neljästi vuodessa. Mukana on jo peräti 7000 ravintolaa ja 28 000 vierailijaa ja määrät kasvavat koko ajan.

Helsingistä alkanut valloitus on edennyt pohjoisemmas, idemmäs, ja lännemmäs.. Myös pitkälle ulkomaille asti. Ravintoloita ja kahviloita avataan lauantaina 16.11. Venäjällä, Saksassa, Norjassa, Israelissa, Etelä-Amerikassa…

Ensimmäinen Ravintolapäivä oli ”mielenosoitus” tiukkaa lainsäädäntöä vastaan – ravintolan perustaminen ja pitäminen on nimittäin varsin tiukasti säädeltyä ja tarkasti valvottua liiketoimintaa. Kansalaistottelemattomuudesta virisi kuitenkin liike ja yhteisö, joka on vahvempi ja tuottaa enemmän iloa kuin alunperin olisi voitu kuvitella. Kerta kaikkiaan onnistunut tapaus!

Itselläni on ilo seurata useiden ravintoloiden valmistelutouhuja. HAAGA-HELIAn Haagan restonomiopiskelijat isännöivät lauantaina 16.11. ainakin neljää ravintolaa Helsingin keskustassa. Kansainväliset opiskelijaryhmät pitävät huolen siitä, että tarjolla on laaja kirjo makuelämyksiä.

Porvoon opiskelijoilla on niin ikään useita ravintoloita omalla kampuksellaan tai sen välittömässä läheisyydessä Taidetehtaan tuntumassa Porvoossa. Ohjelmassa on ruoan ja juoman lisäksi musiikkia, breakdance show, sekä  lapsille suunnattua ohjelmaa.

Kotikulmiltani Vantaan Nikinmäestä löytyy vain yksi, mutta sitäkin mielenkiintoisempi kahvila, Marian Herkkupuoti. Sen verran huikeita luomuksia on Maria blogiinsa kuvannut, että taitaa olla pakko käydä tutustumassa..

Maukasta Ravintolapäivää!

Jääkaapin salaisuudet

Tällä viikolla vietettävällä hävikkiviikolla median on taas vallannut kauhistelu siitä, kuinka paljon ihmiset ävät hyvää ruokaa roskiin. Huoli on tietysti aiheellinen, mutta tällä kertaa viestiin saatiin uutta hienoa sävyä, kun Saa syödä -tempaus järjestettiin keskiviikkona 6.11. Kampin Narinkkatorilla Helsingissä.

HAAGA-HELIAn keittiömestariopiskelijat valmistivat ruokaa poisheitettävistä elintarvikkeista ja jakoivat sitä ilmaisen perässä roikkuville kansalaisille. Tempauksen keulakuvana oli puolijulkkis, ravintolapiireissä hyvinkin tunnettu Jaska Nuutila. Ihmisiä oli paikalla sankoin joukoin ja niin oli myös mediaa.

Hyvää näkyvyyttä, hyvälle asialle, hienolla tavalla!

   

Kuvat: Anna Melgin. Lisää kuvia tempauksesta Facebookissa

Ruoan haaskaaminen on kieltämättä käsittämätöntä. Itse olen aina ollut tarkka sen suhteen, etten heittäisi mitään pois – tai ainakaan kovin paljon. Mustuneet banaanit voi survoa pirtelöön, kuivuneen juuston käyttää pitsaan, ja vanhan maidon pannariin (lasten suosikki – he jopa usein kysyvät, että eikö meillä olisi vanhaa maitoa 😉

Löysin kollegani Pirtan opastuksella HSY:n nettisivuille, jonka ”Ruokaa rippeistä” ohjeet ovat mainio muistutus siitä, ettei jogurtin elämä lopu, kun parasta ennen päivämäärä menee umpeen, tai ettei kukkakaalia kannata heittää kompostiin, jos siinä on muutama musta pilkku.

Rohkeasti vain tutkimusmatkalle nuhjaantuneiden, mutta käyttökelpoisten elintarvikkeiden maailmaan!

Vahva visio toi kansainvälisen palkinnon

Maailman ensimmäinen tapahtumahotelli, Your Events Hotel HUONE, palkittiin tällä viikolla Euroopan parhaasta sistustuksesta vapaa-ajankohteet-sarjassa. Yllätyin iloisesti uutisesta, vaikkakaan valinta ei sinänsä hämmästyttänyt.

Olen saanut seurata, kuinka tässä blogissa aiemminkin esille nostettu malesialaislähtöinen Evon Söderlund on miehensä Jussin kanssa panostanut yritykseensä. Työ toi palkinnon International Property Awards -kilpailussa, jossa on palkittu esimerkillisiä kohteita ympäri maailman vuodesta 1995 alkaen. HUONEen sisustussuunnittelusta vastaa malesialainen sisustussuunnittelutoimisto DMZ Interior.

Kävimme Hospitality Insiders Clubin kanssa pari viikkoa sitten tutustumassa HUONEen kulisseihin, josta muutama kuva tässä. Ensimmäisessä kuvassa vallaton Karnevaali-huone, toisessa tyylikäs Kirjasto-huone ja kolmannessa miehekäs Sportti-huone.

HUONE – Karnevaali

HUONE – Kirjasto

HUONE – Sportti