Porrasjuoksua Keravalla

Nyt pitää nostaa hattua syntymäkaupungin päättäjille! Keravan Keinukallion urheilukeskuksessa avattiin lokakuun alussa kuntoiluportaat. Entinen laskettelunyppylä sai uuden elämän kuntoilijoiden keitaana. Nyt mäkeä rynnii ylös kokeneet kuntoilijat, liikunnanpistoksen vasta saaneet kuin ihan oikeat urheilijatkin. Oli arki taikka viikonloppu, juoksijoita, kävelijöitä ja kuntopiirin tekijöitä ravaa rappusia ylös-alas kellon aikaan katsomatta.

Kävin itsekin testaamassa portaat ja sehän oli oikeasti hauskaa! Ihmisillä oli hyvä fiilis ja tuntematonta kannustettiin kuin parasta kaveria. Yhteinen harrastus ja liikunnan ilo yhdistivät!

Sain kanssakuntoilijoilta respektiä tehdessäni alla olevaa treeniä, jonka kaverini bongasi Facebookista Tikis-ryhmän sivuilta. Suosittelen kokeilemaan!

Lämmittely

Lämmittele ja herättele kroppasi kävelemällä reippaasti portaat pari kertaa ylös ja alas riippuen tietenkin kuinka pitkät portaat ovat. Jos portaat ovat llyhyet ota yksi kierros lisää, jos taas pitkät, kerran ylös riittää. Treeni on tarkoitus tehdä mahdollisimman lyhyillä tauoilla, pidä liikkeiden välissä maksimissaan 30 sekunnin palautuminen. Tee tämä harjoitus kaksi kertaa.

Tasahyppy

Hyppää noin 30 porrasta tasajalkaa ylöspäin ja hölkkää alas. On tärkeää, että hyppy lähtee pienen kyykyn kautta räjähtävästi tasanteelta toiselle. Tämä on erityisesti pakara-, reisi- ja pohjelihaksien räjähtävyyttä kehittävä liike.

”Kvaak, Kvaak”

Kävele kuin ankka ylöspäin n. 30 porrasta. Pysy jatkuvasti kyykyssä, kädet lantiolla. Lähde kapuamaan askel kerrallaan portaita ylös kyykky asennossa. Nyt etureidet ja takareidet pääsevät tekemään staattista työtä ja keskivartalo tukee jokaista askelta. Hölkkää takaisin alas.

Punnerus

Perinteinen etunojapunnerrus, jossa kädet rinnan kohdalla leveässä asennossa. Liikkeen voit tehdä portaissa joko kasvot ylöspäin tai alaspäin (ylöspäin tehtäessä hieman kevyempi). Pumppaa punnerruksia kaksi kertaa maksimiin. Isot rintalihakset ja ojentajat pääsevät töihin ja jalat saavat hieman lepoa, ennen seuraavaa koitosta.

Tähtihyppy

Aloita liike tasajalkaa, ponnista kyykyn kautta seuraavalle portaalle tehden samalla tähtihyppy. Jatka noin 25-30 porrasta. Tämä liike kuormittaa kokonaisvaltaisesti useita lihaksia ja kehittää lihaskestävyyttä seka kimmoisuutta.

Hämähäkkimies

Nyt pääset kuvittelemaan itsesi tosielämän hämähäkkimieheksi. Asetu etunojaan portaille niin, että käsien ja jalkojen väliin jää n. 2-3 porrasta. Lähde kipuamaan n.30 porrasta ylöspäin tästä asennosta ikään kuin hämähäkkimies niin, että vastakkainen jalka ja vastakkainen käsi liikkuu samanaikaisesti. Jos haluat haastetta, tule myös alas samassa asennossa.

Dippi

Istahda yhdelle portaalle ja laske jalat portaan tai kaksi alemmas, laita kädet taakse niin, että kyynärpäät osoittaa taakse. Tiputa peppu portaalta, laske kroppa käsien sekä jalkojen varaan ja tee dippejä kaksi kertaa maksimiin. Ojentajille loistava liike!

Spurtti

Ota vauhdikkaita spurtteja ylöspäin ja hölkkää alaspäin. Toista kolme kertaa ja kerrytä matkaksi n. 30 porrasta. Nyt koetellaan jalkojen kestävyyttä. Lue juoksuvinkit tekniikan parantamiseksi.

Lankku

Ota viimeisetkin voimat irti itsestäsi ja tee lankku (hoover) kolme kertaa maksimiin.

Tällä treenillä saat puolessa tunnissa kroppasi hyvin ravisteltua hereille ja rasvan palamaan!

Kokeile myös: Maksimikestävyystreeni rapuissa

Vantaan Nikinmäen ”Mammat sporttaa” -ryhmäläisetkin ovat innostuneet naapurikaupungin portaista. Liikunta yhdistää 🙂 Kuva Anne Partanen.

Niin, että tervetuloa Keravan Keinukalliolle reippailemaan!

Kohtalokas Pirkansoutu

Kun antaa pirulle pikkusormen, niin kuinkas siinä käykään.. Entä jos istuttaa kirkkovenesoutajan parisoutuveneeseen ja haastaa kisaan? Niinhän siinä kävi.. Sille tielle jäätiin ja nyt on jo oman veneen osto harkinnassa.

Näin kävi minulle, toistakymmentä vuotta kirkkovenettä soutaneelle ja muutenkin aktiivisesti liikkuneelle kuntoilijalle. Lähdin ihan vain kokeilemaan kannuksiani Pirkan soutuun heinäkuussa. Mahtavan kokemuksen (ja SM-hopean) siivittämänä innostus parisoutua kohtaan iski täydellisesti! Ei tarvinnut pitkään miettiä, että lähtisikö sitä seuraaviinkin kisoihin.

Kun on muutaman vuoden yrittänyt tosissaan pärjätä kisoissa, ollut vuoden henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa ja parantanut tuloksia, tuntuu SM-mitalipallille kiipeäminen aika makoisalta. Vai miltä näyttää – tai oikeastaan kuulostaa?

Matka tähän pisteeseen oli lopulta yllättävän lyhyt. Toki takana on toistakymmentä vuotta soutukokemusta, mutta menestyksen avaimet löytyivät tälläkin kertaa läheisistä ihmisistä.

Valmentaja-Heidistä, joka erityisesti viimeisen vuoden verran on ohjannut ja tsempannut treenissä. Coutzi-Penasta, joka houkutteli parisoutuveneeseen ja loi puitteet uuden lajin pariin hyppäämiseen. Ja tietysti Seposta, jonka kanssa soutu on sujunut täydellisesti yhteen heti ensi vedoista. Onneksi kotoakin on kannustusta tullut – aikaa ja panostusta menestyminen missä tahansa lajissa vaatii!

Näin loppukesästä katseet on jo käännetty tulevaan: talvikauteen ja sen kisoihin, joiden perimmäinen tavoite on tietenkin olla mahdollisimman kovassa kunnossa ensi kesänä. Tuskin maltan odottaa, että kevätjäät alkavat risahdella ja uusi soutukausi lähestyä.

 

 

Vierumäen parhaat palat

Ilokseni olen parin viimeisen kuukauden aikana saanut vierailla Vierumäellä työn merkeissä ja ehtinyt samalla nauttia perinteikkään urheiluopiston antimista urheilun harrastajana.

Tässä pari nostoa, joista olen erityisesti nauttinut. Harmi vain, että kamera unohtui matkasta sportin tiimellyksessä! Kuvat ovat Vierumäen sivuilta.

Vierumäen Liikunta- ja terveysklinikalla pääsee tekemään erilaisia kuntotestauksia ja kehonkoostumusanalyysin. Kuntotestauksessa pääsee vetämään itsensä äärimmilleen olipa kyse sitten lihaskunnon tai aerobisen kunnon mittauksesta. Kehonkoostumusmittaus tehdään laitteella, jossa erilaisia sähkötaajuuksia kulkee raajasta toiseen. Laite kertoo lihasten, rasvamassan ja nestetasapainon määriä ja suhteita ja antaa arvion kehon terveydentilasta ja kehittämiskohteista.

Klinikan henkilöstö on todella ammattitaitoista! Luin Vierumäen asiakaslehdestä, että klinikan vetäjä Pekka Pulkkinen olisi tehnyt 100 000 testausta asiakkailleen. En epäile, varmuus ja osaaminen huokuvat siitä miehestä!

Active Hour -ryhmäliikuntatunneilla pääsin kokeilemaan aivan uusia lajeja: TRX Training on USA:n armeijan harjoitusohjelmasta johdateltu liikuntamuoto, jossa hyödynnetään telineeseen kiinnitettyjä vastushihnoja ja kehon omaa painoa. Kädet, jalat ja keskikroppa sai kyytiä!

Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli Power Slider -tunti, jossa liutaan ”luistelulaudan” päällä silikonipintaisilla tossunsuojilla. Vartalon hallinta- ja koordinaatiotaidot olivat koetuksella!

Vierumäen uimahalli oli todella positiivinen yllätys: kuntouintialtaan lisäksi löytyi kaksi rentouttavaa, lämminvetistä virkistysallasta, joissa kelpasi lekotella liikunnallisen päivän päätteeksi.

Urheilijan tai kuntoilijan ei tarvitse nähdä nälkää eikä laadukkaita ravintolakokemuksia arvostavan nautiskelijan pettyä Resort & Kitchenin Ala Cartessa. Taidokkaan menun takaa löytyvät reilut ja maukkaat ravintola-annokset, siis kauniit ja kookkaat. Hieno yhdistelmä, joka sopii nautiskelijan urheilupyhättöön täydellisesti!

Loppuun hieman hemmottelua, joten suunta kohti Wellness-maailmaa. Olipa valittu käsittely sitten hieronta tai jalkahoito, sen kruunaa Spa Lounge, jossa on itämainen, harmoninen tunnelma. Vieno panhuilumusiikki soi, loikoilet nojatuolissa ja siemailet teetä, pähkinöitä ja hedelmiä.

Jos tämän kokemuksen jälkeen et ole rentoutunut, kokeile uudelleen! Et kadu!

Lajikirjoa kasvattamassa

Tuli testattua loppukesästä pariakin kesän trendilajia, sup-lautailua ja seikkailurataa. Sen verran hauskaa oli, että päätin jakaa kokemukseni tässä blogissa.

Sup-lautailemaan päädyimme kaverini ehdotuksesta. Paikkana oli Helsinki, Cafe Regatta, josta reilu kymmenhenkinen porukkamme sai laudat vuokralle tunniksi eräänä sateisena ja ukkosmyrskyisenä lauantai-iltapäivänä. Joku onnenkantamoinen meillä oli matkassa, sillä tuo tunti taisi olla koko viikonlopun kaunein.

Saimme pienen johdatuksen suppailuun ja ei muuta kuin laudan päälle. Ensin polvilleen tekniikkaa harjoitellen ja sitä mukaa jaloilleen, kun uskalsi.

Suppailu näyttää periaatteessa helpolta, kun sen osaa: seisotaan surffilautaa muistuttavan laudan päällä ja melotaan pitkällä melalla vuorotellen molemmin puolin. Keskikropan hallintaa laji vaati ja kovempaa mennessä tekniikkaakin.

Koska meillä ei ollut tavoitteena tehdä reittiennätystä tai tyylinäytöstä, tunti sujui melko leppoisasti. Yllättävänkin nopeasti piti palata korvapuustin tuoksuisen kahvilan laituriin ja palauttaa lauta seuraaville harrastajille.

Ihan kivaa oli ja hauska tapa viettää kaverin synttäreitä vähän normaalista poikkeavalla tavalla. Taidan kuitenkin edelleen pitäytyä soudussa 😉

Seikkailua köysien varassa

Toinen uusi aluevaltaus tänä kesänä oli seikkailurata yläilmoissa. Kiipeilyvarusteet päälle ja puuhun kiipeämään. Hataraa siltaa pitkin seuraavaan puuhun ja siitä vaijerin varassa lengaten seuraavaan.

Kokeilin lajia Italiassa Flying Frogs –nimisessä seikkailupuistossa, mutta arvelen Suomeen hiljattain rantautuneiden Flow Park –puistojen tarjoavan samanlaista aktiviteettia.

Meno oli varsin hauskaa ja välillä vaativaakin. Ei ehkä ihan niin fyysistä ja haastavaa kuin odotin.

Puistoissa ja radoissa on varmasti eronsa, joten pitää vielä käydä koluamassa Flow Parkeja esimerkiksi Vierumäellä ja Ähtärissä, niin saa kunnon tuntuman lajiin.

Jospa vaikka järjestäisi aktiviteettisynttärit itselleen! Miksei aikuisetkin olisi ansainneet teemasynttäreitä, kun kerran lapsetkin!

Viitseliäisyys palkittiin

Uimataito on tärkeä asia ja sen saavuttaminen ennen kouluikää on varmasti monen perheen tavoite. Meidän perheessä tuota tärkeää etappia ollaan saavuttamassa yllättävänkin varhain. Kiitos noin vuoden kestäneen aktiivisen uimahallilla ramppaamisen.

Vanhempi poika kävi edelliskesänä, 5-vuotias ollessaan, alkeisuimakoulun. Syksyllä 2013 aloimme käymään omaehtoisesti lähes viikoittain uimahallissa pulikoimassa. Sukeltelu alkoi sujua ja kannateltuna harjoittelimme pinnalla etenemistä. Yhtenä päivänä poika ymmärsi nostaa päänsä ylös sukeltaessaan ja uintikin alkoi kulkea. Vaikka meno oli haparoivaa ja asento muistutti enemmän vesijuoksua, niin pikku hiljaa tyyli kehittyi.

Alkukesästä, 6-vuotiaana hän pärjäsi jo hyvin 10 metrin uimataidon vaativassa uimakouluryhmässä, jossa opeteltiin eri uintityylejä. Kroolia, selkää ja jopa perhosen alkeita. Nyt poika osaa siis uida monipuolisemmin kuin minä itse!

Nuorempi, nyt 4-vuotias, inhosi pitkään yli kaiken jopa hiustenpesua, jos kasvoille meni vettä. Uimahallissa hän tykkäsi polskutella, kunhan ei tarvinnut mennä veden alle. Turha oli yrittääkään häntä saada nostamaan rengasta veden alta niin, että pää kastuisi. Jalalla poika sen sieltä ylös kikkaili.

Päättynyt kesä kului mökkirannassa polskiessa ja taisi siinä vähän kasvotkin kastua.

Lomien jälkeen päätimme taas alkaa käydä säännöllisesti uimassa. Ja kuinkas kävikään. Reunalta hyppely syliin ja potkuttelut laudan kanssa tuottivat tulosta: neljävuotias oppi pitämään itsensä pinnalla sätkimällä hullusti jaloilla ja käsillä! Tällä hetkellä hän etenee muutaman metrin itsenäisesti, kunhan maali häämöttää riittävän lähellä. Siitä se lähtee.. Uimataidon alkeet hallussa ilman päivääkään uimakoulussa!

Täytyy olla ylpeä omasta viitseliäisyydestä! Ei sitä aina niin ole tehnyt mieli uimahalliin lähteä lilluttemaan haaleaan veteen kiireisenä arki-iltana. Onneksi läheinen Hakunilan uimahalli on siisti ja vesikin on suhteellisen lämmintä. Huonommissakin halleissa on tullut käytyä.

Vähän vielä kun hiotaan ja jaksetaan pitää taitoa yllä jatkossakin, niin uimataito on hankittu pienemmällekin iäksi. Meidän perheen onnistunut tapaus 🙂

Metsästä voimaa

Metsällä ja luonnolla on ihan uskomaton vaikutus mielialaan. Miten se voikin niin tehokkaasti hukuttaa harmituksen ja imeä ikävät ajatukset pois?

Tämä tuli taas tällä viikolla todistettua. Jostain syystä mieleni oli harmaa ja tylsä kuten ympäröivä ilma. Ehkä kelilläkin oli osansa asiaan, kun aurinko ja lämpö lakkasivat yhtäkkiä hellimästä ja tilalle heitettiin sumuinen harmaus.

Mikään ei huvittanut, mutta takaraivossa kolkutti ajatus: nyt pitäisi lähteä ulos tuulettumaan. Yhtään ei kyllä huvittanut ja sadekin uhkasi. Onneksi kuuntelin järjen ääntä. Kävelin läheiseen metsään, hölkkäilin siellä ja tunnin päästä  kotiin palatessani olin aivan toinen ihminen.

Lenkkini arvo oli kai 208 € tai ainakin joku käsittämätön summa siihen nähden, etten siitä ilosta mitään maksanut. Päivän Helsingin Sanomien artikkeli kertoo Jyväskylän yliopiston opiskelijasta, joka on opinnäytetyönään selvittänyt luontokokemuksen arvoa. Vähän utopistiselta kuulostaa tuo summa, mutta täytyy myöntää, että hyvinvoinnin näkökulmasta arvoa tuossa vihreässä kullassa on!

Olen iloinen siitä, että myös lapseni ovat innostuneet luonnosta.

Tosin kuka lapsi nyt ei olisi, jos mukaan on pakattu eväsrasia. Pidän kuitenkin tärkeänä, että lapset pääsevät ystäviksi luonnon kanssa ihan pienestä pitäen, vaikka sitten eväiden voimin.

Positiivinen kokemus onkin ollut Järvenpään Ladun järjestämä Metsämörri-toiminta, jossa lapset tutustuvat luontoon lapsiryhmänä aikuisten ohjaajien kanssa vaihtuvilla teemoilla. Säällä kuin säällä, ja eväsrasiaa unohtamatta! Ensimmäinen harrastus, josta 6-vuotiaamme  on aidosti innostunut!

Mikäs siinä Metsämörrin kanssa luonnossa seikkaillessa ja sen ihmeisiin tutustuessa!

 

Ilman aikatauluja

Ensimmäiset kesäloman jälkeiset päivät työpaikalla ovat omistettuja lomakokemusten läpikäynnille. Yksi kävi Alpeilla vaeltamassa, toinen Champagnessa nauttimassa paikkakunnan nimikkojuomaa, kolmas nautti tiiviisti mökkeilystä ja neljäs urheili pääosan lomastaan. Mitä ikinä teitkään, toivottavasti teit juuri sitä, mitä itse kaipasit!

Ainakin tänään työpaikalla tuli sellainen tuntu, että jokainen oli osannut viettää näköisensä loman. Vastaan käveli iloisia, rentoutuneita ja hieman hitaalla käyviä tyyppejä. Kaikki kuitenkin vakuuttivat uskottavasti, että töihinkin oli kiva palata. Se, jos mikä, on merkki hyvästä työyhteisöstä!

Eniten iloitsin työkaverin puolesta, joka palasi vuoden vuorotteluvapaalta ja kertoi rehellisesti, ettei ollut tehnyt oikeastaan mitään. Ei opiskellut, tehnyt pitkiä kaukomatkoja tai suorittanut muutenkaan. Ihan vain ollut ja viettänyt kiireetöntä elämää. Pisteet Sallalle!

Itselläni oli jälleen kohtuulliset kuusi viikkoa kesälomaa. Siinä ehti viettää aikaa niin perheen kanssa kuin itsekseenkin: Lähimatkailua Järvenpäässä, Sulkavan soudut, Ähtäri Zoo, Karelia-soutu ja kotikulmien palveluja hyödyntäen.

Tärkeintä oli täydellinen nollaus ja uskallus olla tekemättä mitään, mikä huvita. Kotioloissa se varsinkin meille naisihmisille meinaa olla vähän vaikeaa. Pitäisi, pitäisi, pitäisi.. Kalenteri täyttyy, vaikkei todellisia velvollisuuksia olekaan. Ei ehdi nauttia tästä hetkestä, kun miettii jo seuraavaa päivää tai reissua. Mitä syödään huomenna, milloin tulee vieraita, mihin mennään seuraavaksi, onko ikkunat pesty ja kukkapensaat loistossaan? STOP!

Loikoilimme helteisenä lomapäivänä mökin rantakalliolla 6-vuotiaan kanssa. Se oli varmaan jo kolmas päivä peräkkäin. Aloin pohtia ääneen, pitäisikö pikku hiljaa alkaa tehdä jotain. Anton tuumasi: ”Älä nyt. Kerrankin kun saadaan olla vaan!” Ja niin me jatkoimme löhöilyja, lueskelimme Aku Ankkoja ja nautimme hetkestä niin, ettei talvella tarvitse katua!

**

Jälkihuomio 13.8.2014

Tämän postauksen ja se hetkiset fiilikset kruunasi Antonin ensimmäisenä esikoulupäivänä saatu kotitehtävä. Lasten piti piirtää muisto omasta kesästään. Kaiken tekemisen ja kavereiden kanssa pyörimisen edelle meni siinä kohtaa tämä näky ❤

Äiti ja Anton mökin rantakalliolla. By: Anton 2014

 

Porojen parissa Ähtärissä

Siellä luonto kohtaa sinut! Niin luvataan Ähtäri Zoon mainoslauseessa. Sitä ihmettä oli tullut katsomaan moni muukin kaupunkilaisperhe.

Lupaus piti! Seikkailimme hikisen kuumana hellepäivänä läpi Ähtärin eläinpuiston ja aito, suomalainen metsä antoi ihanasti suojaa.

Ähtärin eläinpuisto onkin Suomen ensimmäinen luonnomukainen eläinpuisto, ja siksi sieltä on turha etsiä Suomen luontoon kuulumattomia tai ainakaan tänne soveltumattomia eläimiä. Oli poroja, hirviä, karhuja, kauriita, saukkoja, susia, ilveksiä, kettuja, naaleja ja paljon muuta!

Poroemo ja vasa käyskentelevät luonnonmukaisissa olosuhteissa Ähtäri Zoossa

Mielenkiintoisen ja vaiherikkaan eläinpuistopäivän päätteeksi yövyimme totutusta poikkeavassa kohteessa, porotilalla Valkeisen Lomassa. Se oli onnistunut valinta!

Vain 7 kilometrin päässä eläinpuistossa sijaiseva maatilamatkailukohde jatkoi päivällä alkanutta ”eläimellistä tarinaa”, sillä isäntäperheellä oli tilallaan paitsi poroja, myös lampaita, koiria, kissoja ja kaneja. Jäiköhän joku mainitsematta..

Parasta majoituskohteessa kuitenkin olivat aito maalaistunnelma ja uudet kaverit! Isäntäperheen lapset sekä muut matkailijat elivät sulassa sovussa suuren maatilan tiluksilla. Matkailijat tervehtivät ja juttelivat, kuin olisi aina tunnettu. Aurinko paistoi heimäseipäisiin ja punaiset, komeat piharakennukset synnyttivät idyllisen maalaistunnelman.

Itse tunsin paikan ja sen isäntäväen keväisen projektini tiimoilta, mutta ystävällisyys, yhteisöllisyys ja lämmin henki tekivät vaikutuksen! Kaikki tuntuivat viihtyvän ja hymyilivät toisilleen ihka aidossa maalaismiljoossä.

Lapset ystävystyivät salamannopeasti eikä kaunis kesäyö pysäyttänyt trampoliinilla pomppijoita.

Aamulla aamiaisen jälkeen porotilan isäntä ja lapsikatras suuntasivat porotaitauksille syöttämään poroja.

– Voiko sinne aitauksen sisälle oikeasti tulla? Niillähän on isot sarvet!

– Ei pelkoa! Jäkälää käteen ja turvan alle. Ne ovat ihan kilttejä!

 

Ähtärissä pääsimme siis kokemaan paitsi luonnon, myös Lapin kohtaavan meidät! Etelä-Pohjanmaalla, lähellä Pirkanmaan rajaa!

Tänne täytyy tulla toistekin! Ja pidemmäksi aikaa!

Omaa lomaa Pielisellä

Näin kun soutujuttujen makuun päästiin, niin pakko hehkuttaa vähän tulevaa omaa lomaa Pielisen maisemissa Pohjois-Karjalassa. Tänäkin kesänä, kuten kolmena edellisenä, viimeisen lomaviikkoni nimittäin kruunaa viisi päivää, jotka ovat omistettu minulle itselleni ja harrastukselleni, kirkkovenesoudulle!

Karelia-soutu on Suomen pisin retkisoutu ja jo 30-vuotias tapahtuma! Tapahtuman järjestelyt ovat vuosien varrella hioutuneet ja osallistujan tehtäväksi on jäänyt vain soutaa sekä nauttia rennosta menosta ja kauniista järvi-Suomesta.

Vaikka soudettava matka, noin 150 km, kuulostaa kokonaisuudessaan pitkältä, onnistuu se vähemmänkin lajia harrastaneelta. Kilometrit jakautuvat neljälle päivälle. Päivämatkat ovat kohtuullisia, etenkin kun ne pilkotaan kahteen tai kolmeen pätkään ja välissä pidetään kunnon tauot. Ruokaa ja kahvia on tarjolla, sekä leppeää menoa kitaran sointuineen.

Parhaat muistoni liittyvät varmasti kanaviin ja sulkuihin, joissa tunnelma tiivistyy, tarvitaan perämiehen tarkkuutta kolarien estämiseksi, ja joissa vallitsee hyvä yhdessä tekemisen henki. Kuohuviinipullot poksahtelevat ja yhteislaulut raikaavat, kun veden pinta sulussa laskee alempana sijaitsevan järviosuuden tasalle.

Missään en ole paremmin onnistunut nollaamaan ajatuksia ja virittäytymään uuteen työntäyteiseen syksyyn kuin Karelia-soudussa.

Vesille ja vetooo!! Taas mennään!

Tuas souvettii Sulkavalla

Se vain kuuluu kesään, Sulkavan Suursoudut. On kuulunut yli kahdenkymmenen vuoden ajan, joten siitä on muodostunut jo perinne. Ensimmäisinä vuosina, ehkä juuri ja juuri yläkouluikäisenä, olin mukana enemmän pakosta. Äiti souti ja me lapset hurrasimme rannalla. Ne olivat pitkiä päiviä, kun lähtölaukaus pamahti yhdeksältä ja äiti oli maalissa alkuiltapäivästä. Siinä ehtivät siskokset puuhata monenmoista.

Lukioikäisenä innostuin itsekin soutamaan. Lukioni soutujoukkue otti osaa jokakeväisiin valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin, jotka tuolloin soudettiin Vammalassa. Nikkarin koululta lähti matkaan kirkkoveneellinen eli 14 soutajaa ja perämies, sekä loppubussillinen kannustajia.

Siitä se harrastus lähti. Ensimmäisestä lukiolaisten kirkkoveneiden SM-kisoista tuli tänä keväänä kuluneeksi tasan 20 vuotta. Ja sillä tiellä ollaan.

Sulkavan Suursoutuihin eli 58 km matkalle Partalansaaren ympäri uskaltauduin itse ensi kerran (vasta) 12 vuotta sitten. Silloin olin juuri palannut soudun pariin muutaman vuoden tauon jälkeen ja ryhdyin edustamaan, mitäpä muutakaan kuin kotikaupunkini perinteikästä seuraa, Keravan Urheilijoita.

Nyt soutukertoja on takana 11 ja SM-mitalejakin ainakin kaksi: kulta sekajoukkueessa (7 miestä + 7 naista) vuodelta 2009 ja hopea naisten sarjasta vuodelta 2013.

Mitaleita ja sijoituksia enemmän arvostan kuitenkin tahdonvoimaa ja itsensä ylittämistä. Matka on niin pitkä, ettei sellaista harjoitella kuin mielikuvissa. Oli joukkue tai tavoitteet mitkä vain, niin joka kerta sitä matkalla vannoo, että ei enää ikinä! Takapuoli puutuu, rakot puhkeavat kämmeniin, polvet väsyvät ja jaksa loppuu. Mutta saas nähdä, kuinka taas käy. Ei kai sitä yhdettätoista ilman kahdettatoista..?

Sulkavan soutustadion on Suursoutujen sydän.

Sulkavan souduissa lähtö on yksi jännittävimmistä hetkistä. Tuleeko kolari vai selvitäänkö ehjin nahoin?

Sulkavalla olosuhteet ovat useimmiten soutujen aikaan kohdallaan.

Kannustajat rannalla ovat Sulkavan soutujen suola.

Kuvat: Lauri Vallo, Isa Tolmunen, Kati Iso-Sipilä-Orpana ja Elisa Aunola.