Työtä itselle tärkeän asian parissa

Kesälomien päättyessä vapaa-ajan rinnalle piti taas mahduttaa työrutiinit. Vaihtaa vapaa elämä työnantajan aikatauluihin ja ottaa omien intressien tilalle firman tavoitteet.

Tänä vuonna minulla kävi tuo taitekohta aiempia vuosia helpommin. Vaikken koskaan ole kärsinyt töihin paluusta, vaan töiden aloittaminen on aina ollut mukavaa, niin tällä kertaa elokuu laskeutui pehmeästi.

Mietin miksi niin. Ehkäpä siksi, että uusi työni – siis noin vuosi sitten aloitettu – on sisällöltään lähellä vapaa-ajan intressejäni liikunnan ja liikkumisedellytysten parantamisen parissa. Saan tehdä töitä, joille on minulle henkilökohtaisella tasolla merkitystä. Pyöriä sporttipiireissä ja julistaa liikunnan iloa asiakkaiden kanssa. Olla järjestämässä sporttitapahtumia ja lähteä töihin salivaatteissa. Treenaaminen keskellä arkipäivää on ok, kunhan työt tulee tehtyä tosissaan ja täysillä. Kollegoiden aito arvostus ja ymmärrys, kun viikonloppu on painettu kisoissa tai tiukoissa harjoituksissa. Ottaa asiakkailta vastaan haasteita vaikkapa farmarikävelyssä tai saada oppia maastavetoon. Olla aidosti ylpeä Technogymin viimeiseen yksityiskohtaan hiotun tuotekehityksen ja tuotannon wellness-ratkaisuista.

Minulle nämä pienet asiat ovat suuria. Nautin siitä, että saan työssäni iloita samoista asioista, joiden parissa vietän vapaa-aikaani. Ja ehkä se tekee minusta myös piirun verran paremman myyjän, kun elän ja hengitän aidosti liikunnan ja urheilun hikistä maailmaa. Myyntityö ei koskaan ole helppoa, mutta onneksi saan myydä asioita, joihin itse uskon ja joista itsekin nautin.

 

Group Cycle koulutus menossa! Uutta ryhmäpyöräilykonseptia haltuunottamassa.

Kovista kovinta crossfittaajaa etsittiin Winter Warissa mm. testaamalla, miten Technogym Skillmill kulkee.

Tässä rakennetaan Technogym Wellness sviittiä Cumulus Resort Siuntioon!

 

My first! Ensimmäinen suunnittelemani kuntosali Cumulus Resort Tropiclandiassa

Usko omaan unelmaan part 2

Satavuotiaan Suomen talouden sankari, Evon Söderlund”, kuuluttaa Helsingin Sanomat juttusarjassaan.

Olemme saaneet tasaisin väliajoin kuulla valtakunnan päämedioista, kuinka tämä Malesiasta karuista oloista lähtöisin oleva Super-mimmi on puskenut viiden vuoden ikäisen yrityksensä vaikeuksista voittoon ja kansainväliseen laajentumiseen. Ylpeänä olen seurannut hänen matkaansa myös tässä blogissa:

Oikeus omaan unelmaanVahva visio toi kansainvälisen palkinnon | Maahanmuuttajasta palkituksi yrittäjäksi

Muistan Evonin yrittäjäpolun alkuvaiheita, kun hän miehensä kanssa kulki todella hataralla jäällä. Kaikki oli epävarmaa ja haavoittuvaa. He kuitenkin jatkoivat matkaansa, eivätkä kääntyneet takaisin, vaikka jää ritisi.

Ulkopuolisen silmin heillä näytti olevan ainakin kaksi tärkeää tukijalkaa: halu onnistua ja iso joukko tukijoita rannalla kannustamassa. Syntynyt voima kannatteli.

Halu onnistua ja tukijoukot. Kontekstista irrotettunakin se kuulostaa aika toimivalta onnistumisen reseptiltä. Jos ei itse usko omaan tekemiseen, ei mitään voi saada. Kun itsevarmuus ja tekemisen meininki saa pauloihinsa myös ympärillä olevat ihmiset, syntyy menestyksessä tarvittava tukijoukko. He ovat tärkeitä etenkin silloin, jos ja kun oma usko alkaa hiipua.

Yrittäjäuralle tai ylipäätään uuteen elämään hyppääminen vaatii uskallusta, mutta se on ainoa tie menestykseen. Evon on minulle itselleni siitä upea esimerkki. Tärkeintä on, että saa tehdä sitä mitä rakastaa niiden kanssa, joita rakastaa!

Elämän polkuja

Elämän polkua kulkiessa vastaan tulee toisinaan tienristeyksiä. Risteyksessä pitää aina hieman hiljentää ja varmistaa, kumpaan suuntaan lähtee. Toisinaan suunta on selvä eikä miettimistä tarvita. Joskus pohdinta on paikallaan: mihin suuntaan lähtisin.

Intuitio voi auttaa polun valinnassa. Intuitiosta kirjoitinkin aiemmin. Vahva intuitio voi auttaa uudelle, onnistuneelle polulle. Intuitio-tekstiä kirjoittaessani olin saanut intuition siitä, että oli aika suunnata uusille urille. Työpaikan vaihto reilut puoli vuotta sitten on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Olin kulkenut vanhaa polkua riittävän kauan, ja oli aika lähteä uudelle. Vanhalle polulle en ole haikaillut, vaikka edellisessä työpaikassa vietetyt vuodet ovat täynnä hienoja muistoja, ystäviä, iloa ja onnistumisia. Nyt on aika hakea onnistumisia tältä uudelta polulta.

Mutta mitä tehdä risteyksessä, jossa intuitio ei otakaan valtaa. Kun tuntuu, että molemmissa poluissa olisi puolensa. Haluaisi kulkea molempia polkuja yhtaikaa ja kerätä mukaansa niiden molempien parhaat palat, napsia rusinat pullista.

Kahden polun kulkeminen yhtaikaa on mahdotonta. Valinta on pakko tehdä. Mutta mistä tietää, kummalle lähteä? Ei sitä heti tiedäkään. Täytyy osata kuunnella itseään. Rauhoittua omien ajatustensa ääreen. Puhua niitä ääneen. Olen huomannut, että sitä oppii paljon enemmän omista ajatuksistaan, kun kuulee, mitä itse ajattelee. Ainakin minulle, aina liikkeessä olevalle suorittajalle, pohdintaan pysähtyminen tuntuu välillä vaikealta.

On kuitenkin parempi tehdä itse valinnat oman elämänsä poluista kuin ulkoistaa päätökset muille. Aina päätös ei ole omissa käsissäkään. Siksi on tärkeää elää tässä päivässä ja tässä hetkessä. Jokainen askel ja jokainen polku on lahja.

Kenen elämää elät?

Ruuhkavuodet ja terve itsekkyys – mahtuuko nämä kaksi asiaa sinun elämääsi? 24 tuntia vuorokaudessa ei ruuhkavuosina riitä. Ei vaikka tunnit tuplaisi. Työ, perhe, harrastukset, ystävät, omaa sydäntä lähinnä olevat asiat – miten kukakin nuo järjestää ja arvottaa. Kaikessa pitää olla hyvä, ja saada tekemisistä iloa ja onnistumisen tunnetta omaa elämää pönkittämään. Mutta miten tasapainottaa tunnit tärkeiden asioiden välillä? Nukkuakin pitäisi.

Vaihdoin työpaikkaa noin puoli vuotta sitten. Uusi työni koko Suomea kiertävänä myyntiedustajana vaatii matkustamista, mikä on laittanut perheen arjen osin uusiksi. Iso kiitos miehelleni siitä, ettei hän laita kapuloita rattaisiin, kun taas pakkaan lentolaukkuani parin päivän reissua varten. Entistä vaativamman työn en kuitenkaan ole antanut verottaa soutuharrastukseen panostamistani. Treenipäiviä pitää saada mahdutettua viikkoon viisi. Niinhän valmentaja on urheilullisen kehittymiseni kalenteroinut.

Ystävyyssuhteisiin haluaisin panostaa nykyistä paremmin. Enkä ihan ole tyytyväinen siihenkään, että lapset harva se viikko harmittelevat, kun taas lähden matkoilleni. Tähän olen pyrkinyt asettamaan itselleni rajat. Ihan aina ei äitikään voi reissussa rampata.

Silloin kun olen reissussa yritän tehdä sen hyvällä mielellä – ottaa ilon irti omasta ajasta ja siitä, että minun tarvitsee huolehtia vain itsestäni. Toki vastuut ja velvoitteet painavat aina, mutta miten muistuttaa itseään riittävästi siitä, että minulla on omakin elämä? Omat halut, tunteet ja intohimon kohteet, joita toteuttamalla voin olla omaan elämääni tyytyväinen. Pitäisi osata elää itselle, ei vain oman elämän velvotteille. Olla itsekäs. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Mikä määrä itsekkyyttä on sopivasti?

Se oli siinä.. Entä sitten?

Projektiin tarttuminen on innostavaa. Varsinkin, jos se tapahtuu omasta halusta. Ja etenkin, jos projektin kulkuun ja lopputulokseen pääsee itse vaikuttamaan.

Työpaikalla erilaisia projekteja siunaantuu varmasti jokaiselle, mutta vapaa-ajalla aloitetuissa projekteissa sydän on yleensä astetta enemmän mukana. Sitä tekee itselleen ja omista lähtökohdistaan.

Mutta entä sitten, kun projekti päättyy? Kun on pinnistelty ja puristettu, tehty kaikki voitava projektin eteen. Lopputulos on synnytetty ja tavoitteeseenkin toivottavasti päästy. Siinä se sitten on – kovan työn tulos. Iloitaan, hurrataan ja ehkä juhlitaankin. Krapulahan siitä seuraa, ainakin henkinen. Tulee huominen ja ylihuominen. Pinnistelyt on tehty, enää ei tarvitse. Nyt voi huoahtaa ja hengähtää.

Mutta jos pinnistelystä onkin jo tullut tapa. Se on täyttänyt päivät ja viikot. On ollut syy tehdä jotain merkittävää – tavoitella ja kurkotella kohti maalia. Siellä se siintää.. Koko ajan lähempänä..

Mutta kun maali on saavutettu, alkaa tyhjyys. Mihin sitä sitten panostaisi, kun viimeisen vuoden on panostanut asiaan, joka on nyt ohi?  Pitäisi osata hellittää ja päästää irti. Alkaa suunnitella seuraavaa projektia. Haikeaa se on – ja niin pirun työlästä! Aloittaa taas kaikki alusta.

veneen-lahto

Projekti ei olisi projekti, jos se kestäisi ikuisuuden. Kun yksi maali on saavutettu, täytyy jatkaa eteenpäin ja asettaa seuraava tavoite. Välissä pitää vain muistaa nollata, kerätä voimat ja rohkeus, ja vasta sitten lähteä uuteen projektiin. Tyhjältä pöydältä, taakseen tuijottamatta, eteenpäin kovaa puskien, koettua ja opittua hyödyntäen.

Veljeäni Jukkaa lainaten, ”sellast sattuu, sit siihen tottuu ja sit sitä alkaa kaipaamaan”.

 

Intuitio vieköön

Intuitio – mikä se on? Se on tunne. Ei enemmän, se on usko. Uskoa siitä, että tätä tunnetta kannattaa nyt kuunnella. Intuitio voi johdattaa jonkun uuden polun varrelle tai se voi auttaa, kun on kaksi polkua valittavana. Vasta tulevaisuus kertoo, mikä olisi ollut oikea ratkaisu, mutta intuitio pyrkii kertomaan oikean vastauksen etukäteen.

Intuitio on ennustamista. Se auttaa oman elämän ohjaamisessa johonkin, johon kannattaa lähteä. Intuitio saattaa myös laittaa stopin jollekin mahdollisesti alkavalle. Ei, ei tätä peliä ei sittenkään kannata alkaa pelata.

Sanotaan, että intuitioon kannattaa luottaa. Se auttaa päätöksen teossa, mutta se voi myös alitajuisesti auttaa siinä, että valittu tie on tai se koetaan onnistuneeksi. Kun uskoo siihen, että valinta on oikea, oma ajatus ja teot johdattavat siihen, että valintaa seuraa menestys.

Omasta elämästäni tunnistan parikin vahvaa intuition paikkaa. Vakaata uskoa siihen, että tämä kortti kannattaa kääntää.

Toisesta on aikaa pian vuosi. Olin päätynyt kokeilemaan parisoutua tilanteessa, jossa mietin 15 vuotta kestäneen kirkkovenesoutu-urani olevan loppusuoralla. Innostus lajiin oli hiipunut vuosien myötä, mutta parisoutu olikin ihan eri juttu! Muutamat treenit ja yksi kilpailu, josta taannoin jo kirjoitinkin tässä blogissa, muuttivat liikuntaharrastusteni suuntaa.

Sain vahvan intuition tunteen siitä, että tähän juttuun kannattaa nyt panostaa. Onneksi parini, johon oikeastaan olin vasta juuri tutustunut, oli samoilla linjoilla. Nyt vuotta myöhemmin meillä on yhteinen vene ja takana tiukka treenitalvi, jonka myötä pyrimme haastamaan Suomen ykköspareja sekaparisoudussa. SM-kilpailut ovat vielä edessä, mutta ainakin usko omaan tekemiseen on kova ja sehän on tärkeintä!

lohja-ellu-rellu-web

Kauempi muisto intuitiosta piirtyy lähes kahdentoista vuoden taakse. Olin työhaastattelussa silloisessa Haaga Instituutissa. Muistan, kuinka minut valtasi vahva tunne siitä, että tämä on minun paikkani. En saanut silloin hakemaani tehtävää, mutta pari viikkoa myöhemmin sain puhelun ja minulta kysyttiin kiinnostusta toiseen tehtävään samassa talossa. Tiesin heti, että halusin sen.

Työvuosia on samassa talossa kertynyt jo lähes kaksitoista. Työtehtävät ja esimiehet ovat vaihtuneet, mutta työnilo ja yhteisöllisyys on säilynyt. Työhaastattelussa tunnistamani Haagan henki on olemassa yhä edelleen.  Sekin intuitio oli siis seuraamisen arvoinen!

wdc_event_yleis

Valopiha on Haagan kampuksen sydän ja tapahtumien areena.

Intuitio vie edelleen. Tulevaan syksyyn liittyy uudenlaisia haasteita työrintamalla. Odotan innolla ja jännityksellä, miten pärjään niiden kanssa. Tällekin tielle on kuitenkin intuitiolla vahva otteensa pelissä. Siksi olen luottavaisin mielin ja teen parhaani. Kuten tähänkin asti!

Millaisia kokemuksia sinulla on ollut intuition seuraamisesta? Onko se johtanut onnistuneisiin tapauksiin?

 

Toiveesta tavoitteeseen

Antaudu-sen-vietäväksi-puunto

Toiveella ja tavoitteella on merkittävä ero. Toivominen on haikailua jostain asiasta, mutta tavoitteen asettaminen vaatii paljon enemmän.

Tavoite on konkreettinen. Se pitää pystyä ilmaisemaan sanoin tai vaikkapa kuvin. Kun maali on kirkkaana mielessä, vasta sen jälkeen voi tehdä suunnitelman, miten sitä kohti voi lähteä kulkemaan. Kun suunta on selvä ja askeleet vakaat, niin tavoitekin tulee koko ajan lähemmäs. Yhtenä päivänä huomaat päässeesi tavoitteeseen.

Jos tavoite ei olisi konkreettinen, ei voisi tietää, että on päässyt maaliin. Siksi tavoitteella on oltava selkeät tunnusmerkit!

Toisinaan voi olla vaikeaa tietää, mikä se tavoite voisi olla. Mitä minä oikeasti haluan? Mistä unelmoin?  Vastausta etsii helposti liian läheltä. Mitä lähempää tuon tavoitteen löytää, sitä helpompi se on saavuttaa. Mutta mitä ihan oikeasti haluat? Mitä rakastat? Antaudu sen vietäväksi!